Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset piiraat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste suolaiset piiraat. Näytä kaikki tekstit

lauantai 26. syyskuuta 2015

Puutarhurinpiiras


Sain salaiselta leivontaystävältäni syyskuun paketissa lehden, josta löysin ihanan värikkään piiraan ohjeen. Tuunasin hieman ohjetta vaihtamalla vaaleat jauhot osittain grahamjauhoiksi ja ne jäljelle jäävät vehnäjauhot olivat täysjyvävehnäjauhoja. Maku oli hyvä ja värikkäät vihannekset olivat silmänilo! Ohje on mitoitettu piirakkavuokaan tehtäväksi. Kokeilin kuitenkin tällä kertaa ohjetta ison muffinivuoan koloihin - hyvin toimi. Rasvasin koloset, ettei taikina tarttunut pohjaan ja reunoihin. Toki olisi voinut käyttää myös paperisia muffinivuokia, mutta näin tällä kertaa. Annoksesta tuli 8 isoa "muffinia".

Puutarhurinpiiras
pohja:
150g voita
2,5 dl vehnäjauhoja
1,5 tl leivinjauhetta
3 dl juustoraastetta
n 0,5 dl vettä

täyte:
2 porkkanaa
purjo
punainen paprika
palanen vihreää paprikaa
voita nokare
2 dl juustoraastetta
1 dl kermaa
suolaa
pippuria
oreganoa

kerma-munaseos:
2 dl kermaa
1 muna

- nypi voi-jauhoseos murumaiseksi, sekoita joukkoon juustoraaste ja vettä sen verran, että taikina kiinteytyy
- kääri taikina kelmuun ja laita jääkaappiin hetkeksi viilenemään
- voitele 24cm piirakkavuoka, painele taikina reunoille saakka
- paista pohjaa n 10min uunin alatasolla 225c
- valmista sillä välin täyte: raasta porkkanat, paloittele paprikat ja purjo; hauduta voissa n 10min.
- lisää pannuun kerma, juustoraaste ja mauste, sekoita ja hauduta n 5min.
- kaada täyte esipaistetun pohjan päälle
- vatkaa kerma ja muna kulhossa ja kaada vihannesten päälle
- paista uunin alatasolla ensin 15min
- alenna lämpö 175c ja paista vielä 20-30min, kunnes piiraan reunat alkavat muuttua ruskeiksi
- anna jäähtyä ennen leikkaamista, nauti salaatin kera


lauantai 18. lokakuuta 2014

Omenainen kinkkupiirakka

Tässä tilanteessa vain leipuri oli maistanut palasen...
 
Tässä on jo perhekin osallistunut iltapalaan...
 
Sain leivontaystävä Heidiltä ohjeen tähän iltapalapiiraaseemme. Myös kuvassa oleva kätevä, kahvallinen vuoka on hänen lähettämänsä. Ja lyhty! Suosittelen tätä reseptiä. Itse sovelsin tuttuun tapaan ohjetta hieman jääkaapin sisällön mukaan...

Omenainen kinkkupiirakka.
pohja:
100g voita
1 dl kaurahiutaleita
2 dl vehnäjauhoja
0,5 dl vettä

täyte:
tilkka öljyä kuullottamiseen
1 sipuli silppuna
1 omena pieninä kuutioina
1 tomaatti kuutioina
3 herkkusientä silppuina
n 150g kinkkua silppuina
chili explosion mausteseosta (Santa Maria)
forest blend mausteseosta (Santa Maria)
200 g creme fraichea
1 dl maitoa
3 munaa
100g  juustoraastetta

-paista 200c, noin 30-40min

perjantai 17. lokakuuta 2014

Juustosarvet

 
 
Tekaisin näitä sarvia jo jokin aika sitten aamupalalle. Onneksi muistin kuvata, sillä sitten tulee postauksia tehtyä...vaikkakin välillä vähän myöhässä.
No, anyway, nämä ovat nopeita ja herkullisia!

Juustosarvet
2 dl juustoraastetta
4 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
1 purkki kermaviiliä
0,5 dl öljyä

täyte:
1,5 dl juustoraastetta

Sekoita aineet keskenään.
Tee 2 pyöreää levyä n 0,5cm paksu. Leikkaa ympyrästä 8 lohkoa. Laita juustoraastetta leveään päähän ja rullaa sarviksi. Ripottele päälle vielä juustoraastetta. Paista noin 10 min. 200c:ssa.

torstai 30. tammikuuta 2014

Kinkkupiirakka

Taas päivitykseen tulee suolapiiraan ohje. SLY-pariltani saamaani kinkkupiiraanohjetta täytyi totta kai testata. Nämä suolaiset tarjottavat ovat niin käteviä: niitä kun voi laittaa tarjolle monenmoiseen kattaukseen...

Kinkkupiirakka
pohja:
2 dl vehnäjauhoja
1,5 dl grahamjauhoja
1,5 dl juustoraastetta
150g voita
0,5 dl vettä

täyte:
1 purjo
1 paprika
200g palvikinkkua
200g paprika-chili-tuorejuustoa
2 dl ruokakermaa
3 munaa
2 dl juustoraastetta

paista noin 35min, 200c

sunnuntai 12. tammikuuta 2014

Sieni-sipulipiiras

Tässä ensimmäinen piirakka, johon sain ohjeen SLY-pariltani viime kierroksella. Itse asiassa ohje oli sipulipiirakkaan, mutta kun sieniä löytyi pakkasesta lisäsin niitäkin sekaan. Ohjeessa oli yksi ainesosa kesäkurpitsa. Ei löytynyt jääkaapista, mutta sen sijaan löysin säilykkeenä artisokan sydämiä, joten käytin niitä. Päälle tulevaa kermaviiliäkään ei kaapin kätköissä ollut, mutta ranskankerma sai toimia sijaisena. Hyvin toimi!!! Jos katsotte kuvaa ja vertaatte ainesosiin ohjeessa, niin juu, jätin juustoraasteen ja tomaatit pinnalta uuniin mennessä pois. Viipaloin sen sijaan lautasannoksiin tuoreita tomaatteja päälle ja vielä sen jälkeen majoneesia niiden pinnalle...nam!

Sipulipiirakka
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
0,5 tl suolaa
0,5 dl vettä

täyte:
2 punasipulia
2 sipulia
200g kesäkurpitsaa
1 rkl rypsiöljyä
1 tl suolaa
0,5 tl rouhittua mustapippuria
1 tl rakuunaa

päälle:
200g kermaviiliä
2 dl ruokakermaa
3 munaa
0,5 tl suolaa

pinnalle:
3 tomaattia
1-2 dl juustoraastetta

1. Mittaa huoneenlämpöinen voi, jauhot, leivinjauhe ja suola kulhoon. Nypi ne. Lisää kylmä vesi ja vaivaa taikina tasaiseksi. Taputtele taikina pyöreän vuoan pohjalle ja reunoille.
2. Leikkaa sipulit viipaleiksi ja suikaloi kesäkurpitsa. Kuumenna öljy pannulla. Paista sipuleita 3-4min. Lisää kesäkurpitsat ja jatka paistamista, kunnes kasvikset ovat pehmenneet. Mausta. Kaada täyte pohjalle.
3. Sekoita kermaviili, ruokakerma, munat ja suola tasaiseksi. Kaada täytteen päälle. Viipaloi tomaatit ja aseta ne piirakan päälle. Ripottele pinnalle juustoraaste.
Paista 200 asteessa 25-30min.

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Texmex-piiras Kinuskikissan ohjein

Tämä kuva on kopioitu suoraan Sini Visan eli Kinuskikissan kirjan sivuilta. Olen tehnyt piirasta pariin otteeseen kesän illanistujaisiin. Molemmilla kerroilla unohdin ottaa kuvan herkusta. Se sana todella kuvaa tätä piirasta, sillä tarjoilujen päätteeksi ei ollut enää mitään mistä ottaa kuvaa!!! Menestys oli taattu! Suosittelen kokeilemaan! Laitan ohjeen samalla valokuvausmenetelmällä:







sunnuntai 10. maaliskuuta 2013

Urheilijoille iltapalaa ja mitalikahvit

Kinkku-ananaspiirakkaa suolaisena iltapalana

Kulta-, ja hopeamitalikahveilla tarjottua kakkua, pohjassa käytin intiaanisokeria
Veljeni perhe majoittui meille viikonlopuksi. Lastemme kolme serkkua osallistuivat Pirkka-hallissa järjestettyihin Suomen suurimpiin halliyleisurheilukisoihin eli TIJG-kisoihin. Tuomisina monta hyvää sijoitusta sijaluvuilla 1.-12. useassa eri lajissa ja ikäryhmässä. Kaikki kunnia näille lahjakkaille aktiiveille...

Kinkkupiiras 200c, uunin alaosa n 35 min
pellilliseen pohja:
250g voita
8 dl vehnäjauhoja
2 dl kaurahiutaleita
2 dl juustoraastetta
3 tl leivinjauhetta
2 tl suolaa
2 dl kylmää vettä

täyte:
1pss kinkkusuikaleita
6 munaa
2 dl ruokakermaa
200 g kermaviiliä
1 prk maustettua tuorejuustoa
1 tl suolaa, pippuria yms

tiistai 8. toukokuuta 2012

Kinkkupiiras

Tänään meillä leivottiin myös suolaista. Se kävi vähän helpommin ja nopeammalla aikataululla kuin edellisen illan moussekakun tekeminen. Piiraan täytteet muodostuivat jääkaapin sisällön perusteella...

pohja:
100g voita
3 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
1/2 tl suolaa
1 dl vettä tai maitoa

täyte:
kinkkua
mustia oliiveja
keltaisia tomaatteja
2 munaa
2 dl ruokakermaa
puoli pakettia valkosipuli tuorejuustoa
juustoraastetta
suolaa, oreganoa, musta-, ja valkopippuria
loraus sweet&sour chilikastiketta

paistetaan 225c noin 30min.