Näytetään tekstit, joissa on tunniste SLY. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste SLY. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 21. lokakuuta 2015

Paljastus kurpitsakuussa (SLY32)

Näin hurahti taas yksi salaisen leivontaystävän 3kuukautta kestävä jakso! Aika kiitää ja reseptit vaihtavat omistajaa. Tämän kuukauden aihe oli kurpitsakuu. Ja tässä kuussa paljastui myös kolmen viimeisen paketin lähettäjä.

Tällä kertaa pakettini sisälsi seuraavaa:
Leivinjauhetta, kurpitsansiemeniä, maitotiivistettä, inkivääriä, kahdenlaista säilöntäainetta (kurpitsasäilötettä ja hilloamisainetta), hehkuvaa talviteetä, superherkullinen suklaapatukka ja Maku-lehti.

Oi, tuo tee on ihanaa. Juuri sopivaa tähän vuodenaikaan! Nämä kaikki muutkin ainekset menevät varmasti käyttöön. Erityisen iloinen olen tuosta Maku-lehdestä! Harvoin tulee ostettua ja silti siinä on monipuolisesti sekä ruoka-, että leivontaohjeita. Kuten nytkin sopivia halloween-teemalla:

 
 
Monipuolisten ja kattavien teemapakettien takana tällä kierroksella oli Linnea, Linnean Herkkukodosta. Olen kiitollinen Sinulle ystäväni! Paljon jäi reseptejä reserviin. Kaikkia ei aina ehdi kokeilla, mutta kaivelen niitä sieltä jatkossa testailuun...Hyvää syksynjatkoa suurella kiitoksella!
Itse vetäydyn seuraavalta kierrokselta, kun elämä on tässä kohti vähän "haipakkaa", mutta palaan taas pian remmiin mukaan. I'll be back! See you soon!

lauantai 22. elokuuta 2015

Kolmioleipä ja jättiläispaketti

Jättiläispaketti kuin jouluaattona, vaikka onkin hellekesä!
Noudin tämän ison ja painavan, uuden SLY-kierroksen pakettini jo tiistaina, mutta mutta...anteeksi parini, vasta nyt ehdin sen postata. Olen ollut kera poikamme sairaslomalla. Syksyn ensimmäinen flunssa hidasti toimia keittiössä, joka sijaitsee talossa järven rannalla...

Paketti oli kertakaikkisen kattava! Ihana pari on siis "vastapelurina" tälläkin kierroksella. Reseptejäkin hän oli jaksanut laittaa mukaan kiitettävän määrän! Tämän kuukauden teemana on "kolmioleipä".
Tätä pakettia on esiteltävä pikku kuvina, sillä oli vaikea mahduttaa tuota tavaramäärää saman kuvaan selkeästi. Paketti oli hyvin pakattu ja sieltä löysin ruisleseitä, täysjyvävehnäjauhoja, kuivahiivaa, leipäsiirappia ja merisuolaa! Leipäsiirappi on uusi tuttavuus. Erityisen iloinen olen täysjyväjauhoista ja merisuolasta.


Kaivellessani pakettia enemmän löysin erittäin hyödyllisiä ainesosia: majoneesia, tonnikalaa, cesar-salaattikastiketta, tortilla-lättyjä ja salsaa. NAM!


Eikä tässä vieläkään kaikki...kolmannessa kuvassa on aikamoisia herkkuja herkkujen valmistukseen...kaksi tummaa suklaalevyä, suklaakastiketta, kanelia ja mustapippuria, kertakäyttöisiä kakkuvuokia, minigrip-pusseja ja kauniita kukkasia kakun koristeeksi/kakkupaloihin tikkuja...öööh, nyt en löydä sanaa näille, ehkäpätuostakuitenkintuliymmärretyksi...? :)

Ja sitten niihin resepteihin: sain kaksi leipäreseptiä, joita voin hyödyntää aiheeseen eli tehdä niistä kolmioleipiä. Pähkinä-siemenmoniviljaleipä ja herkullinen peltileipä. Kiitos. Hyvänkuuloisia ohjeita ja niihin paljon aineita mukana.
Mukana ohjeet myös näihin: kana-quesadillat, BLT-sandwich sekä kana-cesar-,ja tonnikalatäyteohjeet. Sain näihinkin raaka-aineita runsain mitoin!

Taisin mainita lempparikarkikseni suklaan...nimittäin ohjeita tuli myös jälkkäreihin. Wau! Vappu Pimiän ranskalainen suklaakakku ja makeat quesadillat.
Olen aika sanaton: tässä paketissa oli niin PALJON kaikkea herkullista, mutta nopeaa ja koko perheen makunystyröitä hierovia ohjeita ja aineksia!!! Nuhanenäisenä on ollut helppo tehdä perheelle näistä antimista välipalaa/ruokaa/iltapalaa. Koko meidän nelihenkinen perhe kiittää ja kumartaa. Tällaiset parit tekevät tästä SLY-touhusta osallistumisen arvoista!! K I I T O S!

torstai 30. heinäkuuta 2015

Kaivattu heinäkuun SLY31 paketti

 
Vaikka yleensä kaikki sujuu mutkattomasti SLY-kierroksilla, joskus voi eteen tulla pienehköjä mutkia...Heinäkuun paketin vastaanottaminen venyi hieman ajateltua pidemmäksi. Yksi mukana ollut henkilö lopetti kesken - hän oli minun parini ja näin ollen kuvio meni sekaisin...

Kiitos kuitenkin tuolle tuntemattomaksi jääneelle ex-parilleni kahdesta paketista!!!! Tämän heinäkuisen yllärinkään lähettäjää en tiedä, koska paketissa ei ollut paljastusta!!??
Reseptit olivat mielenkiintoisia: kesäinen key lime-piirakka sekä kesäinen piiras nokkosesta ja vuohenputkesta!

Mietin tuossa, että olikohan lähettäjän ajatus ollut tuo kesäinen teema...? Mukana oli kauniita kesäperhosservettejä ja kukkaisia, pahvisia muffinsivuokia. Lisäksi paketissa oli liivatelehtiä, kookoshiutaleita, leivontasuklaata ja leivontakaakaota. Kiitos! Takaan ja alleviivaan, että vaikka en em. reseptejä kokeilisi, nämä ainekset tulee kuitenkin, todellakin käytettyä...uusi kierros on jo alkamassa ja töihin paluu on todellista tulevana maanantaina. Katsotaan, miten arki alkaa rullaamaan ja ehtiikö sitä enää leipoakaan...

Olisi kiva tietää ainakin tämän viimeisen paketin lähettäjä, sillä mitään viitettä ei paketissa ollut...???

perjantai 19. kesäkuuta 2015

Juhannusaaton paketti

Juhannusaaton vastaisena yönä sain SLY-emolta postia, että pakettini olisi postissa. Hieno juttu. Olin joka tapauksessa menossa aamusella kauppaan, jonka yhteydessä postimme sijaitsee. Kesäkuun pakettini taisi olla hieman myöhässä postitettu, mutta kaikki tuo unohtui, kun tutustuin runsaaseen ja miellyttävään sisältöön!!! Kiitos, vielä tuntematon parini. Kaikelle tälle tavaramäärälle löytyy varmasti jälleen kerran käyttöä!


Paketin sisällä oli kaunis kesäkortti ja 4 ohjetta

Paketin ulkoasu oli kesäisen iloinen - juhannusaattoon sopiva!

 
 
Ohjeina SLYni oli lähettänyt karamellijuustokakun, chocolate chips cookies, suklaahippumuffinssit ja raikas mansikkajuoma. Aika mukavasti hän osui koko perheen makumieltymyksiin!!! Nam.
Elintarvikkeita paketista löytyi seuraavasti: luomu täysjyvävehnäjauhoja, kaakaojauhetta, leivinjauhetta, tummaa leivontasuklaata, mantelijauhetta, suklaarakeita, hasselpähkinärouhetta ja tummaa ruokosokeria. Erityiskiitos noista "korvaavista, terveellisistä" vaihtoehdoista eli jauhoista ja ruokosokerista!

 
Juhannuspaketista löytyi myös tällainen "vapaa osuus", josta olin myös kovin mielissäni! Värikkäitä, kesään sopivia muffinssivuokia, kukkakoristeita, Puttipajan kesäisen vihreä kynttilä perhoskoristeella ja erittäin hyvän tuoksuinen mustikka pesugeeli. Kirjoitushetkellä talon isäntä lähti juuri rantasaunan lämmitykseen, joten menen kohta perässä tämä ihana mustikkageeli mukanani! Juhannusyönä meillä siis tuoksuu mustikka :) :)

Kaunis kiitos parilleni! Tämän laatikon aarteista syntyy taas monta mukavaa leivontahetkeä ja mukavia makumuistoja.

maanantai 18. toukokuuta 2015

Salaisen Leivontaystävän lähetys


Odotettu paketti oli kaunis ja keväinen. Mukana myös keväinen kortti
Kierroksen 31 ensimmäisen kuukauden teemana oli koota 10e:n paketti. Yllätyin kyllä todella iloisesti kaikesta saamastani, sillä parini oli käyttänyt rahaa tähän pakettiin reilusti enemmän...idea paketissa oli kiva!

 
"Kantavana voimana" paketissa oli Kotiliesi-lehden Juhlat versio. Lehdessä oli runsaasti kaikenlaisia ihania reseptejä ja niiden lisäksi paljon faktaa eri juhlista ja ideoita niiden järjestämiseen! Kiitos tästä lehdestä! Pistän visusti talteen ja hyödynnän kaikissa tulevissa juhlissa!!! <3

 
Sivulta 81 oli parini löytänyt aivan superohjeen. Salmiakkibrowniet ovat todellakin minun makuuni!
Mukana lähetyksessä oli suklaata ja turkinpippurirouhetta, jotka kuuluvat tähän ohjeeseen. Lapsillekin oli jotain omaa: kaksi karkkilaatikkoa. Kiitos, pistän jemmaan odottamaan lauantain karkkipäivää...jemmaan menee myös äidin omaa hetkeä varten suklaalusikka. Aivan huippu. Tämän nautin jonain erityishetkenä...kesän juhlia varten oikeaa hetkeä odottamaan laitan myös lautasliinat, made By Jukka Rintala.

Kiitos Sinulle tuntematon leivontaa rakastava Ystäväni. Ensimmäinen paketti oli enemmän, kuin olisin uskaltanut odottaa!!!! Let's leivotaan, Nyt minulla on ainakin runsaasti ohjeita. :)

sunnuntai 19. huhtikuuta 2015

SLY30, paljastuspaketti

Tässä taas kasa iloa, yllätyksiä ja hyvää mieltä
Jälleen tuli se hetki, kun innokkaana riensin postin tiskille ja sain tämän kuukauden viimeisen paketin. Tässä paketissa paljastui se, kuka näitä mukavia paketteja oli koonnut.

Sisältönä oli: leivontakaakao, ruokasooda, mansikanmakuinen tomusokeri, glukoosisiirappi, turkinpippurirouhe, isoäidin pehmeät hedelmälakritsikarkit, vohvelikeksit ja söpöäkin söpömpi tiskiharja! Katsokaa vaikka tästä lähikuvasta:
Varsinainen "namiharja"
 
Parini oli keksinyt todella hauskan tavan kertoa, kuka paketteja lähetti!
"Voin vastustaa kaikkea, paitsi kiusausta!"
 
Tässä kortissa, jossa muuten on oikein osuva teksti, kerrottiin tietyt "koodit" paljastukseen...
"Paljastus löytyy sinun omasta blogistasi, postaus 24.8.2014". Kurkistin sinne. Löysin valmistamani omena-mascarpone-piiraan ohjeen, jonka olin lainannut toisesta blogista. Siellä oli kommentointi ko. blogin omistajalta eli SANJALTA Sokerivaltakunta-blogista.
Tämän jälkeen minun piti mennä hänen blogiin tietyn päivämäärän (7.3.2013) postaukseen. Sieltä löytyi jäätelöohje! Ja nyt ymmärsin tiettyjen ainesosien tarkoituksen, joita paketissani oli! Toinenkin postauspäivämäärä johti herkun luo eli 14.2.2014 Sanja oli valmistanut mansikka-suklaaleivoksia. Niihinkin oli mukana tarvikkeita! Aivan loistavasti ideoitu tapa kertoa, kuka oli salainen ystäväni kolmen kierroksen ajan. KIITOS kivoista paketeista Sinulle Sanja! Olen blogiasi seurannut silloin tällöin. Nyt esim. tuo jäätelöohje postaus antoi ajattelemisen aihetta. Kirjoitit siellä entisen kotimaasi sotavaiheista yms. Antoi hieman ajattelemisen aihetta ja näkökulmaa blogisi ruoka-, ja herkkuohjeisiin! Kiitos, kun olit parini. Tulen seuraamaan jatkossakin blogiasi ja sen hurmaavien herkkujen valmistumista! Mukavaa kevättä Sinulle ja perheellesi!

maanantai 16. maaliskuuta 2015

Salainen Leivontaystävä, kierros30/2

Taas oli "se aika kuukaudesta", kun SLY-pakettia pääsin postista hakemaan ja innokkaana - kuten aina repimään auki...joulun tunnelma on niin monesti läsnä, kun lapsen innolla availen leivonta-aiheista yllätyspakettia!
Tällä kertaa parini oli löytänyt todella osuvan kortin, jolla tervehti minua! :)

Ja sitten siihen mukavanoloiseen sisältöön...Suklaasta saan tässä kuussa nauttia teen muodossa. Tällaista versiota en ole aikaisemmin maistanut, joten kiitos, testaan mielelläni! Suklaamunat oli ajateltu kahdelle lapsellemme. Oikein ajateltu - olen nimittäin karkkilakossa, joten minunkin puolestani lapset saavat nämä mussutella. Karkkipussin alla on 3 pakettia savoyard-keksejä, joista aion tehdä Tiramisun. Yksi resepteistä nimittäin oli juuri se. Kuvassa myös hauska, erityisesti pääsiäisen aikaan sopiva juttu. Tuo keltainen teline on nimittäin käsitykseni mukaan jonkinlainen kananmunien kuljetusrasia...?! Korjaahan parini asia, jos olen ymmärtänyt väärin. Minullakin on monenlaista välinettä ja kapistusta keittiössäni, mutta tämä vielä puuttui. Kiitos! Tällä voin kuljetella eväsmunia työpaikalleni :).

Paketissani oli paljon DrOetker tavaraa. Tässä niitä kuvattuna. 2 pakettia vihreää marsipaania ja 1 väritön mantelimassa. Lisäksi sain appelsiinin-, ja sitruunanmakuiset Finesset. Ymmärtääkseni näissä on kuivattuna hedelmien kuorta...Kiitos, tulen varmasti näitäkin kokeilemaan!

Em. ainekset mukailivat kivasti saamiani ohjeita. Resepteinä sain seuraavat: sitruunainen mantelikakku, tiramisu ja pääsiäiskääretorttu.

Suuren suuret kiitokset paketista! Pääsiäisfiilikset alkavat hiljalleen nousta...aion kokeilla reseptejä hyvinkin pian!

perjantai 13. helmikuuta 2015

Ystävänpäiväteemainen helmikuun paketti

SLY30-kierros starttasi tässä kuussa, joka on meidän perheessä täynnä kaikenlaista kivaa - tuplasynttärit ja ystävänpäivä parin viikon sisällä, laskiaista unohtamatta! Ja kaiken edellä mainitun oli uusi Salainen Leivontaystäväni huomioinut. Täydellinen suoritus uudelta pariltani. Ja vielä vähän enemmänkin kuin voisi toivoa...kaikki tavarat eivät mahtuneet edes samaan kuvaan!


Paketti oli iso ja ihan täynnä tavaraa. Saimme tyttäreni kanssa yhteisen synttärikortin ja 2 pakettia! Mukana oli myös tuplapötköt ihania sydänkarkkeja - nämä taidan lahjoittaa kahdelle lapselleni. Pussillinen suklaatoffeita katoaa myös nopeasti, joko leivonnaisten koristeena tai paljaaltaan. Kiitos!

 
Myös ystävänpäivälahja oli paketissa mukana: kauniisti pakattu keittiöpyyhe, jossa kukkien kera teksti: "Ystävät ovat kuin kukkia, jotka piristävät päivääsi". Tämä on kaunis. <3 KIITOS!
Paketista löytyi myös kuivahiivaa, vaniljatankoja, leivosvuokia ja prinsessaisia strösseleitä.


Ystäväni oli ajatellut asioita kauniisti ja lähetti minulle helppoja, aikaa säästäviä ystävänpäiväideoita. Olet ihan oikeassa "salaiseni" tässä kuussa on tullut leivottua paljon...ohjeen sain paahtoleivästä ja Nutellasta syntyviin suklaatahnaleipiin - näihin käytämme niitä prinsessaströsseleitä. Arvaa, olivatko lapset innoissaan tästä ideasta!!!!!!? Kiitos heidänkin puolestaan! Myös ohjeen kääntöpuolella oleva idea/resepti mansikkapirtelöön sai aikaan hurraa-huutoja!!! Saimme myös herkutteluun täytekeksejä, jotka sattuvat olemaan suosikkilistalla. Nyt täytyy kyllä sanoa, että sait 2 täällä asuvaa lasta superonnellisiksi ja tätä kautta äitikin on pelkkää hymyä!!! Olet Sinä aika "meedio"....Sain myös uuden Kotilieden numeron (harvoin tulee itse ostettua - tämä oli ihana arjen ilostuttaja), jossa oli runsaasti erilaisia pullaohjeita. Aion leipaista vapaapäivän kunniaksi ainakin laskiaispullia. Perjantait ovat minulla tätä nykyä vapaapäiviä. Silloin olen se "pullantuoksuinen kotiäiti" lapsilleni. Muistot vievät lapsuuteen, jolloin äitini leipoi paljon. Koulusta tullessani saattoi tämän tästä olla tarjolla jotain itse leivottua ja etenkin se pullantuoksu leijaili jo lähes ulkona vastaan...terkkuja tässä kohti äiti-Raijalle, jolta olen tämän leipomisinnostukseni perinyt <3!!!


Tässä kuvassa avattuna nuo ihanat lahjamme. Toisessa paketissa oli hauska kierrevihko, jonka kannessa teksti "älä koske !!!" ja kaksi Paul Frank kynää. Luulenpa, että tämä vihko päätyy nuoremman synttärinaisen käyttöön ja molemmat lapset saavat penaaliinsa uudet kynät. Kiitos heidänkin puolestaan! Minä olen hartaasti ja pitkään tutkinut tuota kirjaa, jonka sain lahjaksi. Siinä on todella kauniit kuvat ja toteuttamiskelpoisia ideoita kotiin. Kirjan nimi on "Tee itse kaunista kotiin". Siinä on jaettu ideoita eri vuodenaikojen mukaan. Kuvassa myös se keittiöpyyhepakkaus.
Tilannetta todisti ja poseerata halusi myös shelttipoikamme Papu eli Mystica Line Sooner or Later.

Tasapuolisuuden nimissä tämäkin kuva on tänne laitettava. Papun kaveri Sukka (saanut nimensä joka tassussa olevista valkoisista sukista!) tuli tutkimaan kyniä ja leikkimään niillä...ja koiran ilme on paljon puhuva...

maanantai 9. helmikuuta 2015

Ystävänpäivälahja

Tällaisen ihanaisen ystävänpäivälahjan sain vastaanottaa tänään SLY-tiimiltä. Kaikki rinkiin kuuluvat saavat lahjaksi tämän setin. Kyseessä on pienet "sydänvuoat", joihin voi sulattaa suklaata. Suklaapinnan päälle tarttuu tuo sydämen sisällä oleva kuvio. Näin ymmärsin pikaisella tutkimisella. Kyseessä on siis transfer-tyylinen koriste. Kuka ties käytän näitä johonkin salaiseen ystävänpäiväherkkuun... ;)
Taas on ilo kuulua tähän yhteisöön! ISO kiitos!

perjantai 6. helmikuuta 2015

Suklaiset synttärit

Tämän blogin kirjoittaja viettää tänään synttäreitään. Tuttu päivämäärä tuli taas vastaan tänäkin vuonna. Olen onnekas, kun nykyään saan juhlia perheen kanssa. Olin jo aika iäkäs, kun minun kohdallani sain ottaa käyttöön termin perhe. 38-vuotiaana pitelin omaa vauvaa ensimmäisen kerran sylissäni. 3 vuotta myöhemmin pitelin toista vauvaa ja perheemme muuttui nelihenkiseksi. Tuon jälkeen aika on kulunut kuin siivillä, eikä vanhenemisen oireisiin ehdi juuri paneutua. Suht pienet lapset pitävät nuorekkaana sekä kotona että töissä!

Yksi arjen piristäjistä on tämä Salainen Leivonta Ystävä rinki, johon olen nyt kuulunut useita vuosia. Toisilleen tuntemattomat leivonnan ystävät lähettävät kuukausittain reseptejä ja leivontaan liittyviä juttuja tiuhaan tahtiin...ilon tuottamista siis pienellä vaivalla.
Jo hyvissä ajoin sain synttärimuistamisen tältä yhteisöltä. Kierrosta "hostaava" emo lähetti minulle makean muistamisen. Olin ollut karkkilakossa jo jonkin aikaa ja helmikuun alkuun päätin tämän itseni kiusaamisen...siitä syystä suklaa kääreen sisältä katosi aika nopealla tahdilla, jo ennen kuvaamista! Mutta: iso kiitos SLY30 ringille lahjasta!

perjantai 16. tammikuuta 2015

Salaisen leivontaystävän paljastus 29/3


Tässä on minulle lähetetty viimeinen paketti tällä kierroksella. Kaunis kiitos jälleen leivonnan ystävälle!
Tässä kuussa eletään terveesti - niinpä kierroksen aiheena oli terveellinen leipä. Parini oli lähettänyt siihen liittyen 3 ohjetta: Briossileipä (tätä teen jollekin laiskalle sunnuntaiaamun brunssille!), bostonleipä, rahkateeleivät (palauttaa mieleen yläasteen ihanat kotitaloustunnit!), siemenvuokaleipä ja laiskan emännän leipä. Kaikki ohjeet saavat kuolan valumaan...leivästä on moneksi. Kaikki erilaisia, mutta silti kategoriassa leipä!

Nätisti päällystetystä laatikosta kaivelin seuraavia ihanuuksia:
Tummaa suklaata (mieheni herkkua tämä terveellisempi tumma!), tunnelman luojaksi kynttilöitä, kuivahiivaa, siemensekoitusta, eksoottisia hedelmäpalasia, kahdenlaisia luomujauhoja eli sämpyläjauhoja ja täysviljajauhoja sekä mielenkiintoinen voileipäkirja. Saatekirje oli todella kauniisti kirjoitettu kaikkine uuden vuoden toivotuksineen. Piste iin päällä oli kuitenkin seuraava runonpätkä, joka sai silmäni kosteiksi:

Kätken kakkuun kaipausta,
sirottelen siunausta.
Rakkautta rahdun verran -
toinen teille leipoo kerran.
Äidin kakku makeaisin,
sitä ah, jos aina saisin!

- "Äiti leipoo", Immi Hellen -

Tässä kuussa pakettien lähettäjäksi paljastui Sari, joka asustaa keltaisessa puutalossa! Olen blogiasi hieman jo tutkaillutkin ennen paljastusta. Olen havainnut meillä olevan monia yhteisiä "nimittäjiä". Oletan, ettemme kumpikaan ole kierroksen nuorimpia ;) Molemmat taidamme olla koiraihmisiä. Meillä toki asuu myös kissoja. Asustamme puutaloissa (meidän värisävy kermanvaalean ja keltaisen välimuoto...). Aavistan, että sinullakin on puutarhaa hoidettavanasi...? Lapsia tontilla tulee ja menee (minä olen tehnyt lapseni aika myöhäisellä iällä). Lisäksi tunnumme molemmat pitävän leipomisesta ja käsillä tekemisestä yleensäkin...?!
Kiitos Sari! Olet lähettänyt paketteja, jotka ovat olleet pullollaan hyvää mieltä, inspiraatiota ja uusia reseptejä. Joulukuu meni valitettavasti sairastellessa, mutta näitä leipäreseptejä lupaan kokeilla. Itse asiassa, taidanpa mennä saman tien testaamaan niistä jotain. Poika nimittäin tuo tänään luokkakaverinsa kylään. Minulla on nämä perjantait vapaata, joten nytpä "äiti menee leipomaan" kaipausta, siunausta ja rakkautta leipäänsä :) Siinäpä onkin tekemistä, mutta yritän parhaani...

perjantai 12. joulukuuta 2014

Joulukuun paketti kierroksella 29


Oli taas se aika kuukaudesta, että kipitin innoissani postiautomaatille hakemaan ihanaista pakettiani. Ja sitä se todellakin oli! Monesti, kun availen näitä paketteja, tulee mieleen, että osaakohan sitä oikeasti itse antaa niin paljon toisille kierroksella oleville, kuin itse saa näistä avattavista yllätyksistä. Tuntuu, että paketit ovat aina vaan runsaampia! Sitten alkaa miettimään, että mitäs minä laitoinkaan sinne lähettämääni osoitteeseen. Alkaa funtsiminen: tykkäsiköhän parini? Tarvitsikohan hän lainkaan sellaista? tulikohan laitettua liian tylsiä juttuja ja liian vähän?

No joka tapauksessa...huokailin syvään ja hartaasti avatessani pakettia (jälleen ekaluokkalaiseni avustuksella)! Tässä tulee kuvasatoa, niin näette: että huokauksiin oli aihetta:


Söpö tonttunen toivotti pussukoissa hyvää joulua. Kiitos "tontulle". Kahdessa ei ollut parin kirjoittamana mitään, joten...tuumasta toimeen ja kurkkaamaan niiden sisälle. Seuraavassa kuvassa näette niiden sisällön. Yhdessä luki parini toivomus, että lahja avattaisiin vasta jouluna. Se on tuo edessä oleva, jossa on kaunista nauhaa. Kyllä minä jaksan odotella, don't worry. Jos ei joulupukki tuokaan minulle yhtään lahjaa, niin voin olla onnellinen: minulla on pari, joka ainakin muisti erikseen joululahjalla kaiken muun lisäksi! SUURI KIITOS! Kuvan yläkulmassa on söpö ja käytännöllinen itse tehty leipurinlahja. Muffinssin ainekset on pakattu tuohon lasipurkkiin. Kirjeessä mainittiin, että purkki jäi pieneksi, joten sain ison pussin Wiener Nougat Crushia, jota lupaan lisätä muiden ainesten sekaan. Tämä on ihana idea! Tack så hemskt mycket!



 
Ja tässä lahjapussukoiden sisältöä! Katsokaa, mikä määrä. Edessä oik. glögimaustetta, mantelirouhetta, kaakaoruusu-, ja lehtikoristeita ja tähtianiksia. Takarivistä löytyy kanelitankoja, kardemummaa, inkivääriä, neilikkaa ja kanelia. Näille kaikille löytyy ihan varmasti käyttöä. Erityisesti kanelitanko ja tähtianis oli ostoslistallani joulun juustohyydykekakun koristelua varten. You knew that!



Ostoskanavaa lainaten: eikä siinä vielä kaikki! Mukana oli vielä muffinssivuokia ja ihana koristelupakkaus, jolla voin loihtia muffinsseille talvisen ilmeen. Kuvassa tuo wiener nougat crush pussi, josta jo mainitsin sekä superherkut minttutäytteiset suklaanapit. Tätä jo vähän mieheni kanssa salaa maistelin yhtenä iltana (lue: lapset nukkuivat ja me etsimme kätköistä tämän...). No, saivat ne lapsetkin jotain: keskellä olevat suklaatikkarit ilostuttivat 10v tyttöä ja 7v poikaa kovasti koulupäivän jälkeen välipalan yhteydessä. Kiitos siis niistä(kin)!
Ohjeina tällä kertaa oli lumihiutalekakku (johon kuluu noita maustepussukoita ja koristeita), joulusinappi ja lumiset Domino-tryffelit. Pisteenä i:n päällä oli vielä kaunis leivonta-aiheinen kortti.

Kiitos ja arvostus on jälleen suuri Sinua kohtaan tuntematon Ystäväni! Teit joulumielen minulle paketillasi. Toivottavasti Sinua kohdellaan yhtä hyvin kuin minua! Oikein mukavaa joulun odotusta ja tunnelmallisia hetkiä Sinunkin jouluusi!

perjantai 14. marraskuuta 2014

Paketti uudelta salaiselta Ystävältä

Huomatkaa paletin teksti: Huolella valittu!


Ilmoittauduin jälleen mukaan SLYkierrokselle, jonka numero on 29. Teemana kahvikakku ja mukaan "pakollisina" liitetään kolmelle kierrokselle piparkakkumaustetta ja tummaa suklaata. Joka kerta, kun availen pakettiautomaatin luukkua koodilla, olo on jännittynyt kuin jouluna. Koskaan ei tiedä, minkälainen paketti luukun takana odottaa!

Taas koin wau-tunteen. Laatikko oli paketoitu ruskeaan "voimapaperiin" ja sen ympärillä oli ihana organzanauha ( joka myös on tässä kuvassa). Osoitetiedot oli kirjoitettu kauniilla käsialalla. Kotiinpäästyäni poikani oli riemuissaan auttamassa paketin avaamisessa, joten ulkoasun ihailu jäi lyhyeen...

Ja kauneus jatkui paperin poistuttua: esille tuli tuo laatikko, jossa luki "Huolella valittu" - kiva yksityiskohta. Paketin kätkösitä löytyi seuraavaa: Ihana tiskirätti, jossa ohje jouluisiin piparkakkuihin. Pieni kirja, jossa ohjeita kakkutikkareihin, macaronseihin ja muihin pikkuherkkuihin. Kaunis viinipullon kaulus? (wine collar).  Geishan tummasuklaapatukka (kuvassa vain paperi....). Muut tarvikkeet olivat ainesosia mukana tulleeseen reseptiin, joka on "mausteinen kakku". Kuvassa vielä siis rusinoita, piaprkakkumaustetta ja appelsiininkuoria.

Paketti oli jälleen aivan huippu! Kiitos paljon. Mukana tuli paljon ylimääräistä tarpeellista, jotka ei varsinaisesti kuulu tuohon teemaan. Olen kiitollinen salainen ystäväiseni, kuka oletkaan...?!

tiistai 11. marraskuuta 2014

Arpaonni suosi

Arpaonni suosi minua SalainenLeivontaYstävä 29-kierroksella. Kaikkien rinkiläisten kesken arvottiin Korpiahon makuhunajaa. Posti toi minulle kaneli-, puolukka-, ja omenahunajaa! Sydämellinen kiitos sponsorille ja onnettarelle! Taidanpa mennä keittämään iltateetä...

lauantai 18. lokakuuta 2014

SLY28 -viimeinen paketti

 
 

Niin tuli nopeasti tämänkin kierroksen viimeinen kuukausi ja paketinlähettäjän paljastus. Minulla on ollut läpi koko SLY-historiani vain hyviä pareja! Täytyy kyllä sanoa, että tämä paketti oli yksi parhaista! En ollut odottanut mitään näin runsasta. Kiitoshalaus lähtee Red Dragonille eli Heidille!

Mukana oli 2 juurespiirasreseptiä, joista toista aion kokeilla tänä iltana. Piirakkapohjia varten sain kaurahiutaleita ja vehnäjauhoja sekä leivinjauhetta. Mausteeksi sekaan rakuunaa. Ylimääräisinä ihanuuksina oli Vallilan lautasliinoja, piirakkavuoka ja syötävän söpö "Sweet home"-lyhty isoine tuikkukynttilöineen. Vuoka on tuolla kaiken muun tavaran alla... Hauskasti Heidi oli toteuttanut tuon kaneli-idean. Ei tullutkaan maustepussukkaa, vaan Fazerilta uutuus, piparipari paketti. Pipariukkeleita, joissa on kolonen pikeeriä varten. Nämä on siis suotavaa koristella. Kaneli oli ovelasti, mutta minulle sopivasti kätketty tähän tuotteeseen :)!

Tämän paketin kruunasi kaunis ja sisällöltään niin osuva kortti,  joka on tuossa keskimmäisessä kuvassa. Minulla on samanlaisessa pussukassa omenoita keittiönpöydällä! Ja tässä teille muillekin tuo osuva teksti. Siinä on hyviä ohjeita, miten voi nauttia syksystä!

Toivon Sinulle:
- syyslehtien väriloistoa
- samoilua sienimetsässä
- pihan omenoista tehtyä piirakkaa
- uusia ideoita, uusia harrastuksia
- kynttilänvaloa illan hämärtyessä
- ennennäkemätöntä tarmoa jumppaharrastukseen
- itsetehtyjä villasukkia
- punaisia kumisaappaita
- etelänmatkan suunnittelua
- stressittömiä hetkiä sohvannnurkassa
- syksyn ihanaa arkea

tiistai 23. syyskuuta 2014

Samettinen omenayllätys

Tämän ohjeen sain salaiselta leivontaystävältäni viime viikon paketissa. Oli sitten viimeisen päälle herkkua huolimatta siitä, että se oli nopea ja helppo valmistaa...Suosittelen!

Samettinen omenayllätys
4 omenaa
1 rkl voita
1 rkl hunajaa
2 rkl tuoretta, hienonnettua minttua

tarjoiluun:
2 dl vaniljajogurttia
1 tl jauhettua kanelia

- kuumenna pannulla hunaja ja voi, lisää lohkot pannuun. lisää sekaan myös minttu
- kypsennä keskilämmössä 3-5 minuuttia välillä käännellen
- tarjoa omenalohkot kanelilla maustetun vaniljajogurtin kanssa

Minulla ei ollut minttua...tekisi varmaan kivan säväyksen makuun! Tämä annos meni pojalleni, joten jätin siitä tarkoituksella kanelin pois...

lauantai 20. syyskuuta 2014

SLY28 syyskuun paketti

Tässä on minun syyskuinen SLY-pakettini. Nyt on taas syytä olla kiitollinen paristani. Ihania juttuja sain tälläkin kertaa! Ja selkeästi oli esitietolomakettakin luettu :)...
 Kuukauden teemahan on omena ja kaneli. Ajankohtaisina ohjeina sain seuraavat: omenahillo, yllätys kanelilla maustettuna, omenajäätelö, omenapiirakka ja samettinen omenayllätys. Tuo viimeinen kuulosti niin herkulta, että sitä teen perheelleni hyvinkin pian.

Paketista paljastui seuraavaa: hillosokeria ja kanelia, joista jälkimmäistä voi käyttää kaikkiin em resepteihin. Omppujätskin tekoon taas puolestaan kuluu glukoosisiirappia. Mukana oli syötävän söpö hillopurkki, jossa marjojen lisäksi teksti homemade! Ja syötävän hyvä musta pussikin paljastui pahvilaatikon kätköistä...merkkarimix!!! Tämä on minun ja mieheni salainen, pimeä pussi iltaisin telkkarin ääressä - ihmeen kauan se on kestänyt kahden käytössä... :) Ei-syötävää osastoa edusti ihanan tuoksuiset omenatuikut. Mikä idea sisällytetty tähän teemaan!!!! Wau. Kaiken kruunasi Marimekon pinkkivalko-raitainen käsipyyhe.

Olen kiitollinen paketista ja niiata niksautan syvään - postaus hieman viivästyi, mutta sainpahan vaan senkin nyt tehtyä. Ensi kuussa sitten saankin jo tietää, kuka näitä paketteja lähettelee ja mistä päin Suomenmaata...

keskiviikko 20. elokuuta 2014

Elokuun SLY-paketti

Tässä se nyt on...säilöntäaiheinen paketti, jonka yhtenä ainesosana tuli olla kanelia. Ja sehän löytyy kuvan vasemmalta puolelta. Sain kattavan otoksen erilaisia sokereita. Hillosokeria kuluu tähän aikaan vuodesta paljon, joten erityiskiitos siitä! Lisäksi sokeririntamalta tuli fariinisokeria ja hillo/marmeladisokeria. Mausteista mukaan olivat päässeet jauhettu inkivääri ja vaniljatangot. Tarkkaan oli uusi parini lukenut esitietokaavakettani, sillä tadam: mukana oli herkkupussi salmiakkia, jota syön parhaillaan tätä kirjoittaessani!!! Säilöntää varten mukana oli tarraetikettejä (ihanan pieniä ja söpöjä - monikäyttöisiä) ja pussinsulkijoita.
Ja sitten niihin resepteihin...ystäväiseni, olet todellakin oikeassa: ne ovat aika spesiaaleja. Sillä tavalla erikoisia, että harvemmin kukaan kokeilee tehdä hilloa pihlajanmarjoista tai aronianmarjasta. Vitamiinipitoisia marjoja, jotka jäävät talven alle! Reseptit ja aineksia löytyi tällaisiin herkkuihin: aroniahyytelö, minttuinen raparperihillo, pihlajanmarjahillo, päärynällä ja kanelilla maustettu mustaviinimarjahillo ja oranssi paholaisenhillo. KIITOS näistä! Olen enemmän kuin tyytyväinen.
:)

lauantai 19. heinäkuuta 2014

Heinäkuinen leivontapaketti

Tällainen määrä tavaraa oli Salaisen Ystäväni pakkaamassa paketissa SLY27 ringin viimeisenä kuukautena. Teemana oli "viilentävä. kesäinen juoma ja jokin herkku sen seurana" tai jotain sinne päin!

Parini oli todella paneutunut tähän juomateemaan, sillä reseptejä tuli monta erilaista vaihtoehtoa...mm. raikas raparperijuoma: tätä voisinkin tehdä, koska ne perinteiset leivonnaiset kuluttavat aina raparperini - joskus jotain uuttakin...Louhisaaren juoma onkin jo tuttu. Meidät vihittiin omassa puutarhassamme ja omista herukkapensaiden lehdistä olin tehnyt hääväelle juomaa...
Uusia juomatuttavuuksia edustivat reseptit Arvoituksen inkiväärijuoma ja Aamun pirteys-juoma sekä Energiajuoma. Tämä viimeksi mainittu oli erityisen mielenkiintoinen...juoma rakentuu tuoreesta inkivääristä, vihreästä teestä, hunajasta, sitruunankuoresta ja -mehusta sekä vedestä. Paketista sainkin jo tuoreen inkiväärin (jota lapset ihmettelivät kovasti!) ja vihreää teetä. Mukana oli sydämenmuotoiset jääpalamuotit, joilla lupaan tehdä juomiin jäitä! Kanelitangot voin käyttää tuohon raparperijuomaan.  Mukana oli myös hauska tiskirätti, jossa teksti "avoinna 24 tuntia, itsepalvelu" sekä namnom Geisha-suklaalevy. Onneksi huomenna on karkkipäivä!

Tämän lisäksi paketista tupsahti hyytelösokeria. Tätä on tarkoitus käyttää kesän parhaaseen marjatorttuun eli Tasaisen etenijän kakkuun. Tuo nimi herätti hilpeyttä minussa...varsinkin, kun olen kesän aikana yrittänyt raahautua juoksulenkeille. Elokuussa kunnassamme järjestetään eräs juoksutapahtuma, johon aion osallistua ja "edetä tasaisesti". Tämä herkku sopii siis kuin nenä päähän!
Ja kyllä vain parini, löydän tähän torttuun/kakkuun tarpeita puutarhastani, kuten aavistelit. Meillä on iso tontti, jolla kasvaa kaikenlaista...totesin paketin postileimoista, että asustamme itse asiassa suht lähellä, kuten varmaan itsekin huomasit :) Mitäs me hämäläiset!

Minulla on ollut tänä kesänä pitkä kesäloma, joka vieläkin jatkuu aina koulun alkuun saakka. Olit osannut Laura valita todella sopivan kortin minulle. Sängystä heräävä muumi venyttelee ja sanoo: " laulua ja omenia ja vapaus nukkua pitkään aamulla, se vasta on jotain!

Ahkeraksi ja asiaan paneutuvaksi parikseni olin saanut tälle kierrokselle Lauran, Sokerihiiren kotikolo- blogista. Olen kiitollinen kaikista minulle lähetetyistä resepteistä ja hyvän mielen tuottamisesta!!! Kiitos Laura.

tiistai 1. heinäkuuta 2014

Arvontavoitto

 
Jippikayjee!!! Kerrankin onni potkii meikäläistä.

SLY27- kierroslaisten kesken arvottiin sponsoripalkintoja: Emma Iivanaisen kakkukirjoja ja Juhlava kakkutarvikekaupan lahjoittamia pitsijauhepaketteja eli tarkkaan ottaen muotti ja jauhe. Olen tuotteeseen jo tutustunut. Tilasin ihan "omakustannehintaan" vastaavan tuotteen ja muotin - onneksi erilaisen kuin tämä. Tuote on aivan huippuihana ja helppo käyttöinen. Suosittelen muillekin.

Minulla on tulevalle viikonlopulle Niiskuneiti-kakku tehtävänä ja tämä pitsikoriste sopii siihen kuin nenä päähän!

Valtavan paljon kiitoksia onnettarelle, joka suosi minua. Happyhappyjoyjoy...