Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkipuuhat. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste arkipuuhat. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

Aikainen, viileä aamu

Olipa vähän "holodna" yö ollut. Maisema oli sumuinen tänä aamuna, kun kello soi 6.30. Tyttärellä on keskiviikkoisin aikainen taksiaamu. Tämän kylän ekaluokkalaiset saavat taksikuljetuksen. Autoliikenne tänne on takkuillut kovasti ja erityisesti keskiviikosta oli otettava monta puhelua ja veranpaineet olivat hiukka mammalla tämän tästä nousussa. Lapset ovat myöhästyneet talven aikana niin m o n e s t i ja syy ei ole kertaakaan ollut heissä. Keskiviikkoisin ei joskus tullut autoa lainkaan. Järjestelyjen kautta homma toimii nyt ja tytär haetaan jo klo7.20 ja sitten ajellaan ympäri ämpäri, kun haetaan kyytiin monia muitakin....
Yläkertaan kiivetessäni alkoi kuulua suloista tuhinaa. Kaksi ihanaa tuhisivat peito alla lämpimässä. Tyttärellä kissakin samoissa puuhissa. Teki mieli mennä viereen...mieleeni nousi Yön laulunsanat:

"Nojaan ovenpieleen, kuuntelen, ne siellä hengittää pari unennäkijää.
En tahdo herättää, vaan siihen jään ja musta tuntuu, et voin luopuu
mistä vaan, kun mä heidät pitää saan..."

En varsinainen Yö-fani ole koskaan ollut, mutta tässä kiteytyivät juuri ne ajatukset, jotka nousivat esiin katsellessani lastenhuoneen aarteita.
Fiilistely sikseen. Tyttö jo lähti. Nyt kiipeän takaisin ja katselen pikkupoikaa, jonka herätän kohta. Pojalla kerhopäivä. Äidillä jumppa-aamu. Syödään ja lahdetään...ja muistetaan nauttia vielä joitakin kuukausia vapaudesta, ennnen kuin ollaan takaisin oravanpyörässä.

Mukavaa keskiviikkoa kaikille Teille. Olkoon se hyvä päivä kaikille!

tiistai 24. huhtikuuta 2012

Tulihan se sadepäiväkin...

...silloin on juuri oikea aika tehdä inventaariota tyttären vaatekaapille. Kirpparille. Ellei joku tarvitse sitä ennen pikkurahalla, koot 116-128cm

....silloin voi myös tehdä pullataikinan...

....joka muuttui korvapuusteiksi....

...silloin voi myös vaihtaa ulkoleikit sisäpuuhiin, esim. Mario Brosin autokisa on oikein hyvä...

...kissamme seuraili hetken lakananvaihto ja peiton tuuletus operaatioita ja oli juonessa mukana...

....kunnes lopulta nukahti. Riehukoot nuo ihmiset...huom! taitaa pesänrakennusvietti olla kevään kunniaksi valloillaan! Nukkumispaikkana pojan Lego-pelin laatikko. Meillä saattaa olla kesäkuussa kissanpentuja. Tunteeko kukaan tarvetta saada sellaista lemmikikseen? Emo on todella hyvä hiirikissa!

sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Eka oikea kevätpäivä

"Pyörällä päästään". Kylätien päästä baana aukeaa...

Ajelimme katsomaan sinivuokkoja, ei tosin tarvinnut kauas mennä. Tien yli metsään.
Puutarhasta löytyivät nämä krookukset. Ja eikun haravointihommiin!

Vanhat puutarhakalusteet saivat pintaansa uuden vahan. Vanhahko vahaaja sai samalla pintaansa aurinkoa.

Kun pihassa oli vielä kuraa, löytyi kunnon pelialusta terassilta. Paappa ja tyttärenpoika sähläävät...


Lajin vaihto. Poikanen laukoo ja mummo futiksen maalivahtina.
Voi poijaat, että oli komia pyhäpäivän keli! Me saimme lauantaina vieraita Pohojammaalta, kun mummo ja paappa tulivat tietyistä syistä vasta nyt kuopuksen synttäreille. Ja tänään sunnuntaina oli mukava yhdessä puuhailla ulkona, kun mittarin lukemat lähestyi kesäkelejä. Meidän tontilla on vielä kovasti lunta ja kuraa, mutta onneksi kylätie alkaa olla jo kuiva pyöräilyyn ja terassikin loi mahdollisuuksia moniin puuhiin: tietenkin kahvinjuonti tulee ekana mieleen. Vaan sen lisäksi sillä oli kiva ottaa mittaa toisista sählyn ja jalkapallon myötä. Esikoisemme lähti naapureiden mukana Hevosmessuille Pirkkahallliin. Ja kun sieltä kotiuduttiin kaksi neitiä lähti pitkälle ratsastusvaellukselle eväät repussa. Sinne pakattiin tietysti myös kaviokoukku, pari harjaa ja riimunnarut. Koskaan ei voi tietää mitä hevosten kanssa tapahtuu - ei edes keppihevosten...tytöt olivat niin onnellisia, kun ei tarvinnut käyttää hanskoja ja vaatetuskin oli kovin kevyt. Ah, kevätpäivän onnea!!!

Isovanhempien vierailuissa on yhdessäolon lisäksi sekin mukava puoli, että kun lapsi väsyy ulkopuuhiin, on paikalla henkilöitä, jotka ovat heti valmiita menemään sisäleikkeihin lapsen toiveiden ja tarpeiden mukaan. Niinpä me vanhemmat saimme huoletta jäädä ulkohommiin. Haravointi, kesärenkaiden vaihto, roskien polttaminen, talvilelujen yms talvikaman keräily varastoon, puutarhakalusteiden vahaus ja naapureiden kanssa kuulumisten vaihto sujuivat hyvin.
Illalla palkitsimme itsemme noutopizzoilla. Pienestä se onni koostuu. Pizzaa mutustaen ja limpparia latkien koko porukka katsoimme Idolsia ja yhdessä oli kiva olla.

Lisää tällaisia päiviä, kiitos!