Olipa vähän "holodna" yö ollut. Maisema oli sumuinen tänä aamuna, kun kello soi 6.30. Tyttärellä on keskiviikkoisin aikainen taksiaamu. Tämän kylän ekaluokkalaiset saavat taksikuljetuksen. Autoliikenne tänne on takkuillut kovasti ja erityisesti keskiviikosta oli otettava monta puhelua ja veranpaineet olivat hiukka mammalla tämän tästä nousussa. Lapset ovat myöhästyneet talven aikana niin m o n e s t i ja syy ei ole kertaakaan ollut heissä. Keskiviikkoisin ei joskus tullut autoa lainkaan. Järjestelyjen kautta homma toimii nyt ja tytär haetaan jo klo7.20 ja sitten ajellaan ympäri ämpäri, kun haetaan kyytiin monia muitakin....
Yläkertaan kiivetessäni alkoi kuulua suloista tuhinaa. Kaksi ihanaa tuhisivat peito alla lämpimässä. Tyttärellä kissakin samoissa puuhissa. Teki mieli mennä viereen...mieleeni nousi Yön laulunsanat:
"Nojaan ovenpieleen, kuuntelen, ne siellä hengittää pari unennäkijää.
En tahdo herättää, vaan siihen jään ja musta tuntuu, et voin luopuu
mistä vaan, kun mä heidät pitää saan..."
En varsinainen Yö-fani ole koskaan ollut, mutta tässä kiteytyivät juuri ne ajatukset, jotka nousivat esiin katsellessani lastenhuoneen aarteita.
Fiilistely sikseen. Tyttö jo lähti. Nyt kiipeän takaisin ja katselen pikkupoikaa, jonka herätän kohta. Pojalla kerhopäivä. Äidillä jumppa-aamu. Syödään ja lahdetään...ja muistetaan nauttia vielä joitakin kuukausia vapaudesta, ennnen kuin ollaan takaisin oravanpyörässä.
Mukavaa keskiviikkoa kaikille Teille. Olkoon se hyvä päivä kaikille!
