Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste eläimet. Näytä kaikki tekstit

keskiviikko 1. toukokuuta 2013

Eläimellistä wappua!

Toukokuun ensimmäisen kevättervehdys eläimellisissä merkeissä Talosta järven rannalta:

Äitikisu vappuröyhelöissään...
Siskon ja veljen aamupainit.
Aamunäkymä takapihalta.

sunnuntai 14. huhtikuuta 2013

Kissakuulumisia

Meidän perhe sai kiirastorstai-iltana kokea syntymän ihmeen neljän pienen kissanpoikasen muodossa. Viideskin teki tuloaan, mutta valitettavasti syntyi päivän muiden jälkeen - kuolleena. Nämä poikaset kasvavat valtavalla vauhdilla ja ovat jo kukin valikoituneet uusiin koteihinsa. Onneksi me saamme nauttia herrasväen seurasta aina toukokuun loppupuolelle saakka. Kissanpoikanenhan on yksi maailman hellyyttävimmistä asioista, kuten nämäkin kuvat todistavat!

Viime päivityksestä onkin jo aikaa. Muistelen haikeana viime kevättä, kun olin vuorotteluvapaalla. Oli eri lailla aikaa todeta luonnon valmistautumista kevääseen ja kesään. Työ vie välillä liikaa aikaa ja voimia. Leivottu meillä on ja juhlistettu kuopuksen 6 vee juhlia. Kone on myös temppuillut, joten siinä myös yksi syy, miksi päivitykset ovat jääneet harvoiksi viime aikoina...mutta kakkutöitä on tulossa mm. ensi viikonlopuksi, joten palataanpa sitten taas asiaan. Näihin kuviin ja näihin tunnelmiin päättyy tämä raportti talosta järven rannalta...ai niin, tänä viikonloppuna sai järvemme jää vesipinnan sateiden ja lämpimän sään takia. Kevät siis tulee kohisten. Toki vielä tänäänkin jäällä oli pilkkijöitä...aika rohkeaa porukkaa!

torstai 25. lokakuuta 2012

Söpöläisiä

 
 


Meillä asustaa marraskuun puoleen väliin saakka 9 kissaa! Emo on ollut kovin tuottelias...Toukokuun pennuista kotiamme jäi asuttamaan tyttökissa Kinuski. Ja hups, lokakuussa tupsahti lisää lapsia: 7kpl. Onneksemme nämä kaikki lapset lähtevät maailmalle eli kodit ovat jo löytyneet. Kaverit syövät äidinmaidon lisäksi jo kiinteää ruokaa ja osaavat melkein joka kerta käydä hiekkalaatikolla...Pennut kasvavat ja vauhti sen kuin kiihtyy!!!

tiistai 3. heinäkuuta 2012

Kissaperheen kuulumiset

Meidän pienet kissalapset saivat iloksemme nopeasti uudet kodit! Tosin poikaset ilostuttavat meitä vielä tuonne elokuun alkuun, kun nauttivat äitikissan opetuksista, läsnäolosta, turvasta ja tissimaidosta. Meillä opetellaan kvoasti ruokakupista syömistä ja juomista sekä hiekkalaatikon tarkoitusta...lattiatasossa vilisee ja pennut löytyvät milloin mistäkin. Ei ole montaa yhtä suloista asiaa, kuin leikkivä kissanpentu. Vesisuihkepulloakin meillä käytetään opetustarkoituksessa. Mokomat pehmokerät ovat löytäneet sähköjohdot...apuva...mutta yllättäen johdoista meillä saakin vesisuihkun eikä sähköiskua ;) Tässä esittäytyvät kohta 5 viikkoiset Kinuski, Tiikeri, Laku ja Sukkajalka. Vielä näillä nimillä. Ketähän he ovatkaan sitten, kun uusiin koteihinsa asettuvat?
"Moi! Mua ei enää nukuta..."
"Me ollaan päikkäreillä..."
"Mä tykkään purjehtia merillä..."
Poikaset on opetettu jo kiinteille pöperöille...
Osa pennuista käsittää jo hiekkalaatikon merkityksen!
Poikueen ainut poikakissa nauttii tilasta tissillä...

keskiviikko 6. kesäkuuta 2012

Keskiviikon poseeraukset



Nämä pienokaiset ovat tänään 6 ja 7 päivää "vanhoja". Heitä voisi istua tuijottamassa vaikka kuinka pitkään, pitkään, pitkään, pitkään...

maanantai 4. kesäkuuta 2012

Kissapoikue esittelyssä


Tässäpä nämä 3 ja 4 päivää vanhat söpöläiset ja urhea äitinsä. Sokeita tietenkin vielä ovat, mutta ryömintävauhti ja miukumisääni ovat kaikilla komeat!!!

lauantai 2. kesäkuuta 2012

Perheenlisäystä

Meiän rakas kisu teki viimein kauan odotettuja poikasia. Juuri, kun olimme aikeissa matkustaa isoisäni hautajaisiin edellisenä iltana alkoi kissalla synnytyspuuhat. Seurasimme tietenkin jännityksellä kahden ensimmäisen maailmaantuloa ja totesimme kaiken sujuvan...lähdimme matkaan paria tuntia myöhemmin ja ajelimme yöllä hiljaisilla teillä...kissa oli vielä ponnistanut maailmaan kaksi pentua lisää. Kissapoikueen määrä on siis neljä. Kaksi raitaista, yksi valko-musta ja yksi karvisen väreissä.

keskiviikko 23. toukokuuta 2012

Kesäpäivä Kangasalla

Pelargonia ja vuorenkilvet toukokuun auringossa.


Meidän järvellä asustaa kaksi joutsenpariskuntaa.
Tässä niistä toinen pari menossa vastapäiselle uimarannalle.

Kevätesikot kukoistavat.

perjantai 11. toukokuuta 2012

Sukeltaja rannassa

Jo vain alkaa olla elämää rannassamme. Tietenkin lokit ovat olleet hyvissä ajoin varailemassa paikkojaan, mutta sorsat, joutsenet, tiaiset, västäräkit, pääskyset ja tikkakin tietenkin ovat vakivieraita rannamme läheisyydessä. Yhtenä päivänä sain kunnon sukellus-, ja uintinäytöksen tuntemattomalta taiturilta. Pitkään bongailin kaveria, oli vaan sen verran joutuisa ja taitava sukeltelija ja uimari, etten aina pysynyt kamerani kanssa mukana. Kuvat ovat suttuisia kelin takia, eikä zoomi ihan riittänyt hyviin kuviin. Päättelin taidoista ja värityksestä, että tämä showlintu oli telkkä?!! Osaisiko kukaan varmistaa, luulenko oikein?
Tästä se meni pinnan alle...
...ja kohta jo kiiti toiseen suuntaan.