sunnuntai 9. elokuuta 2015

Vadelmajuustokakku purkissa


Vadelmasato(kin) on tänä vuonna aivan valtaisa. Mietin, mitä niistä tekisin, nopeasti ja vaivattomasti. Halusin kokeilla jotain hieman uutta. Sitten löysin tämän Kotiliedessä olleen ohjeen: juustokakun ainekset purkissa, jossa ne saavat tekeentyä tunnin verran.

Käytin jääkapissa olleita metsämansikoitakin hieman tuohon täytteeseen vadelman kaverina. Tämä oli näppärä ohje. Tein nimittäin herkkua ihan oman perheen tarpeisiin. Silloin on tärkeää, että kaikki saavat saman verran! Ja jos ei heti jaksa syödä kaikkea - naps, kansi kiinni ja jatkuu myöhemmin! Kun söin omaani hieman myöhemmin...sekoitin tuon marjahillon ja tuorejuusto-kermavaahtoseoksen keskenään. Maku oli parempi! Suosittelen siis sitä. Toki tätä voi syödä silläkin tavalla, että jokaisella lusikalla kuopaisee pohjaan saakka, jolloin saa joka kerrosta mukaan...

noin 150g murokeksejä
4 rkl maitoa tai laimennettua marjamehua
1,5 dl vispikermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 rkl vaniljasokeria
200g vadelmia
3 rkl sokeria
2 rkl vadelma-, tai marjalikööriä tai sitruunanmehua

- murskaa keksit, jaa lasipurkkeihin ja laita kostukkeeksi maitoa tai mehua
- vaahdota kerma ja notkista tuorejuusto vaniljasokerin kanssa
- sekoita em. ainekset keskenään
- nosta vadelmat kattilaan sokerin ja liköörin/sitruunamehun kanssa, kiehauta
- siirrä kattila syrjään, jäähdytä ja murskaa vadelmia hiukan
- annostele kermaseos purkkeihin, valuta päälle vadelmat
- anna maustua viileässä vähintään tunti ennen tarjoilua

2 kommenttia:

  1. ihana resepti. tosin ei täällä ole vadelmat kypsiä nähneetkään.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kannattaa kokeilla, sitten kun teillä vadelmat kypsyy. Täällä niitä pukkaa niin kovalla vauhdilla, ettei millään meinaa ehtiä kaikkia kerätä...

      Poista