lauantai 17. tammikuuta 2015

Teeleivät

Nyt alkoivat leipäkokeilut! SLY-kuukauden teemana on terveellinen leipä. Sain pariltani mm. tämän teeleivän ohjeen. Helppoja ja nopeita tehdä. Ainekset vain sekaisin ja vips uuniin...perusohjeeseenhan voi varioida kaikenlaisia herkkuja sekaan jääkaapin kätköistä. Minä laitoin näihin extrana raejuustoa. Ohjeen extroina oli mainittu mm. omena-, tai porkkanaraaste, yrttimausteet ja paholaisen hillo. Mielikuvitus taitaa olla tässäkin rajana itse kunkin mieltymysten kohdalla. Taikinasta tuli sopivasti 4kpl leipiä,  meidän perheessä jokaiselle yksi maistiainen. Lähdenpä kohta keittämään iltateetä...

Rahkateeleivät
3 dl vehnäjauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 dl (100g) juustoraastetta
0,5 tl suolaa
1 prk (250g) maitorahkaa
1 dl maitoa
0,5 dl voita juoksevana

- sekoita kuivat aineet kulhossa
- lisää loput aineet, sekoita nopeasti. Älä vaivaa, ettei taikina sitkisty.
- ripota peltille hieman jauhoja
- jaa taikina neljään osaan, taputtele jauhotetulla kädellä n sentin paksuiseksi
- paista kullanruskeiksi keskiosassa 225c, noin 15 min

4 kommenttia:

  1. Maukkailta vaikuttaa - ja monasti se helppous on juuri se kiva juttu. Aionkin kokeilla...aamulla!

    VastaaPoista
  2. Teeleivät ovat hyviä nopeita lämpimäisiä. Nam, kyllä maistuisi minullekin.

    VastaaPoista
  3. Nam varmasti hyvää teen kanssa =)

    VastaaPoista
  4. Itse tykkään yksinkertaisista jutuista, joskus vaan ne on toimivampia kun korillinen uusia ja monimutkaisia, yksi niistä on teeleipä =) viimeksi olen tainnut tätä herkkua maistaa kun nuorimmainen toi koulusta maistiaisia =)

    VastaaPoista