maanantai 11. huhtikuuta 2016

Oreo-vadelmakakku




Poikalapsi talossa järven rannalla saavutti viikonloppuna 9 vuoden iän. Perinteisesti hän sai miettiä, minkälaisen kakun teemme. Yllä olevissa kuvissa on valinnan lopputulos nähtävissä. Ja hyvän valinnan lapsemme teki! Löysin pikkurahalla dominoita ja ne olivat "sijaisina" Oreoille. Tuo vaihto ei varmaankaan vaikuttanut lopputulokseen. Ohjeen löysin Baking of nimisestä blogista. Makuelämyksestä kiitos siihen suuntaan!

Suklaakakkupohja
6 munaa
200g suklaata
150 g voita
2 dl sokeria
0,75 dl kaakaojauhetta
1,75 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
- sulata suklaa, jäähdytä
- erottele valkuiset ja keltuaiset
- vatkaa voi vaahdoksi ja vatkaa keltuaiset sekaan yksi kerrallaan
- lisää vielä jäähtynyt suklaa
- vaahdota valkuaiset ja lisää sokeria koko ajan hiljalleen
- lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen suklaaseokseen
- sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinan joukkoon
- paista pohja 20cm vuoassa,  175c noin 40min
- jäähdytä ja leikkaa kolmeen osaan
- aseta ensimmäinen pohjaksi voipaperilla vuoratun vuoan sisälle ja kostuta pohja vaniljasokerimaidolla

Suklaa-Oreokerros
2 dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g tummaa suklaata
8kpl oreo/Domino keksejä
3 liivatetta
- laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen
- sulata suklaa ja murskaa keksit
- vatkaa kerma, johon sekoitat jäähtyneen suklaan ja tuorejuuston
- kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatteet siihen, kaada ohuena nauhana täytteeseen sekoittaen
- kääntele kerma ja keksimuruset joukkoon
- levitä täyte kostutetun pohjan päälle
- laita täytetty pohja kylmään hyytymään ja valmista toinen täyte

Vadelmamousse
300 g vadelmia
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
- valmista täyte samoilla "säännöillä" kuin edellinen täyte
- laita toinen kakkulevy edellisen täytteen päälle, kostuta ja laita vadelmamoussea kerros
- nosta päälle viimeinenkin kakkulevy ja kostuta
- laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, valmista päälle ganache

Suklaaganache
125 g tummaa suklaata
0,5 dl kermaa
1 rkl voita
- kuumenna kerma kiehuvaksi ja nosta liedeltä, paloittele suklaa joukkoon
- hömmennä kunne suklaa on sulanut, lisää voi ja sekoita tasaiseksi
- valuta ganache keskeltä reunoja kohti
- koristele haluamallasi tavalla

2 kommenttia:

  1. Kaunis ja herkullisen näköinen =)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos. Tästä tuli aika korkea ja näyttävä. Oli aika makea minun makuuni, mutta sankari ja vieraat pitivät kovasti! :)

      Poista