perjantai 31. heinäkuuta 2015

Herkullinen punaherukkakakku

 
 
 
Kaimani Johanna, Herkkuhovi-blogissa oli tehnyt tällaista punaherukkakakkua. Tuo puutarhamarjahan on, kuten tiedämme, aika kirpeää tavaraa...tämä versio kuitenkin kuulosti aika "syötävältä", joten ei muuta kuin tuumasta toimeen. Pensaat pursuavat jo uutta marjaa, joten tyhjensin pakastimen kätköistä marjoja tähän tekeleeseen.
Lisäsin yhden ainesosan, jota ei kaimallani ollut. Laatikosta löytyi valkosuklaahippusia (tuliainen omaan keittiöön alkukesän Rodoksen matkalta), joita ripottelin marjojen päälle. Antoi mukavaa, pientä makeutta marjojen sekaan. Puhumattakaan tuosta kinuskista, jota valelin annokseni päälle, ennen kahvihetkeä!!! Suosittelen! Ja kiitos Herkkuhovin emännälle tästä reseptistä!

Punaherukkakakku

( 24-26cm irtopohjavuoka tai kaksinkertaisena uuninpellille )

125 g voita
3 pientä kananmunaa ( kaksinkertaiseen kakkuun 5 kpl )
2,5 dl fariinisokeria
1,5 tl leivinjauhetta
2,5 dl vehnäjauhoja
1 tl kanelia
4-5 dl punaherukoita
n. 70g mantelilastuja
koristeluun: tomusokeria

- Laita irtopohjavuokaan pohjalle leivinpaperi ja voitele vuoan reunat kevyesti öljyllä. 
- Sulata voi ja jätä jäähtymään. 
Vaahdota huoneenlämpöiset munat ja fariinisokeri. 
-Sekoita kuivat aineet keskenään (ei mantelilastuja) ja lisää muna-sokerivaahtoon. Lisää viimeisenä sula voi ja sekoita varovaisesti sekaisin. 

Kaada esivalmisteltuun kakkuvuokaan ja ripottele pinnalle ensin marjat ja sitten mantelilastut

1 kommentti:

  1. Aikamoinen houkutus! Menee täälläkin kokeiluun.
    Punaherukat, samoin valkoiset, ovat sopivan hapokkaita…monen kesän makeuden jälkeen….ainakin minä tykkään syödä niitä.
    Terkuin n-h
    http://nami-hiiri.vuodatus.net

    VastaaPoista