torstai 31. joulukuuta 2015

Nopeaa ja maistuvaa Uudeksivuodeksi

Kylmäsavustettua härkää

Kylmäsavustettua lohta
Jouluturneellamme sukulaisiin saimme pohjois-Suomessa yllä olevia herkkuja! Nam. Niin helppoa ja yksinkertaista,  mutta samalla niin taivaallisen hyvää!
Näitä levitteitä ehtii tehdä hyvin nopeallakin aikataululla ja tyyli on vapaa levitteen alla olevien leipien suhteen. Siihen käy niin tumma kuin vaaleakin. Kuvissa joululta jäänyttä saaristolaislimppua ja  uuteenvuoteen sopivia nachoja ja ruisnappeja.

Härkä/porolevite
(molemmilla tulee huisin hyvää; tässä härkää)
6-8 annosta
1/2 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa
50g härän kylmäsavupaistia
1/2 omenaa
3 rkl ruohosipulia

Lohilevite 
6-8 annosta
1/2 rasiaa maustamatonta tuorejuustoa
100g kylmäsavustettua kirjolohta
1/2 suippupaprikaa hienonnettuna
2-3 rkl tilliä hienonnettuna
ripaus mustapippuria

Oikein maukasta Uutta Vuotta 2016 kaikille Talosta järven rannalta!

lauantai 19. joulukuuta 2015

Makea rekiretki

Tässä pieni joululahjavinkki, jonka tyttäreni Teille tarjoilee. Hänen paras kaverinsa sai tällaisen reen lahjaksi toditustenjakopäivänä tästä osoitteesta. Lapseni oli bongannut idean jostain YouTube videosta. Helppoa, näyttävää ja todella makeaa. Tämä reki koottiin tavallisella ja kaksipuoleisella teipillä kasaan. Ja sitten vielä näyttävä rusetti kyytiin lastin päällimmäiseksi!


Alimpana jalaksina karkkikepit. Pohjana Cloettan pieni toffeesuklaalevy, jonka päällä KinderBueno patukka. Kolmannessa kerroksessa Smarties-pastillilaatikoita ja ylinnä Fazerin sinisiä konvehteja. Tämän makeuden voi koota lahjansaajan lempparikarkeilla tai sitten tehdä jonkun tietyn värimaailman mukaisen luomuksen.Vielä ehtii hyvin ennen aattoa!

Joulun hittimakeinen Fudge

Tuossa sitä nyt on kulhossa - meinaan sitä kuuluisaa joululahja-ainesta.Todella monessa leivontablogissa on kuluneen joulukuun aikana valmistettu tätä herkkua lahjaksi. Minäkin päätin kokeilla, sillä fudge on suklaan lisäksi parasta karkkia, mitä tiedän! Kuvassa oleva vaihe on vatkaamisen jälkeen, juuri ennen levyksi asettumista...

Fudge
250 ml kuohukermaa
680g Siro hienoa sokeria
100 g voita
100 ml kondensoitua maitoa
2 vaniljatankoa
2 rkl glukoosisiirappia
100 g valkosuklaata
- laita kaikki ainekset 3 litran kattilaan, paitsi valkosuklaa
- keitä miedolla lämmöllä n 10min, kunnes kaikki ainekset ovat sekaisin
- suurenna levyn lämpöä, että saat nesteen poreilemaan
- seuraavaksi keitä n 10-15 min, jotta saat nesteestä paksua, vaaleanruskeaa kermamaitoa, se on silloin 120-125 asteista, jos käytät mittaria
- jos ei käytössäsi ole mittaria, voit kokeilla tipauttaa pari tippaa veteen, jos aine hyytyy pisaraksi, keitos on valmis
- ota kattila pois liedeltä ja kaada seos kulhoon VARO, seos on todella kuumaa!
- vatkaa sähkövatkaimella 2 min ja lisää sekaan paloiteltu valkosuklaa
- vatkaa vielä 10min
- kaada lämmin massa laakeaan 20x25 vuokaan ja jäähdytä vähintään tunti tai yön yli
- leikkaa sopiviksi paloiksi, säilytä jääkaapissa

Fudget valmiina, pakattuina lähdössä lahjaksi

maanantai 14. joulukuuta 2015

Jouluinen hedelmäkakku


Tämä on mielestäni myös yksi joulun klassikoista. Hedelmäkakku. Perheessäni muut eivät ole tästä kakusta välttämättä kovin innostuneita, silti sitä aina leivon - ja ajan kanssa tämäkin herkku katoaa tarjoilulautaselta...

Hedelmäkakku
(2l:n vuoka)
200g voita
200g sokeria
4 munaa
250g jauhoja
2 tl leivinjauhetta
2 tl vaniljasokeria
0,75 dl (4,5 rkl) nestettä (maito, kerma, kirsikanlientä, mehua, likööriä tms)
1-1,5 dl hedelmanpalasia (hedelmämixrasia)
2 rkl kookoshiutaleita
- vatkaa pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi
- sekoita ja vatkaa munat yksi kerrallaan taikinaan
- sekoita kuviat aineet ja hedelmanpalaset sekä kookoshiutaleet keskenään
- lisää em seos ja neste vuorotellen taikinaan
- paista kakku n 160c:ssa, 1h

sunnuntai 13. joulukuuta 2015

Arabialainen maustekakku

Tämä suussasulava kahvikakku on kuulunut jo pitkään yhtenä elementtinä minun jouluuni. Näitä olen tehnyt myös viemisiksi sukulaisille ja naapureille. Kyseisen kakun kuorrutteen halusin tehdä tarkoituksella hieman valuvaiseksi. Yleensä se on kiinteämpää ja olen sen palettiveitsellä kakun pintaan siloitellut ennen koristeita. Tähän käytin jouluisia "strösseleitä". Useissa ohjeissa koristeena on manteli/pähkinärouhetta.

Arabialainen maustekakku
3 munaa
3,5 dl sokeria
200g sulatettua voita
3/4 tl suolaa
2 tl vanilliinisokeria
2 tl kanelia
2,5 rkl kaakaojauhetta
1/2 tl soodaa
1 1/4 tl leivinjauhetta
5 dl vehnäjauhoja
2 dl kermamaitoa (käy myös kermaviili, maustamaton jogurtti, hapan kerma)
- vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi vaahdoksi, lisää jäähtynyt voi
- lisää keskenään sekoitetut kuivat aineet taikinaan vuorotellen kermamaidon kanssa
- paista 175c, noin 45 min
- anna kakun jäähtyä, kuorruta

kuorrutus:
3,5 dl tomusokeria
1 tl kanelia
1 1/2 rkl vahvaa, kuumaa kahvia
50 g pehmeää voita

Ylioppilaalle

Tässä kuvavälähdys erään salskean ylioppilas-nuorukaisen juhlatarjoiluista, jotka lähtivät tarjoilupöydälle meidän keittiöstä:






Titi ja Tiri juhlakakussa


Itsenäisyyspäivän tietämillä pieni neiti juhlisti 2v synttäreitään. Äiti toivoi tyttären puolesta juhliin Titi ja Tiri kakkua. Kuulemani mukaan kakku oli maistunut sankarittarelle ja vierailleen!

lauantai 12. joulukuuta 2015

Lasten koristama Suomi-kakku

Talossa järven rannalla oli Itsenäisyyskahvipöytään tulossa kermaista herkkua. Työnjako oli selkeä. Äiti teki kääretorttua, jonka lapset yksissä tuumin koristelivat. Tyttö 11v, poika 8v.

Hyvää syntymäpäivää Suomi, jonka itsenäisyyden meille taisteli myös allekirjoittaneen isoisä, joka haudattiin keväällä 2012. Aikaisemmin blogissani olen tästä päivästä kirjoittanut. Liitän nyt tuon tekstin Niilo-paappani muistoksi tähän päivitykseen:

Viimeinen matka

Ei taida olla montaa kunniakkaampaa asiaa, kuin uhrata nuoruuttaan sodassa siétämättömissä ja vaarallisissa olosuhteissa. Selvitä siitä kaikesta "täysipäisenä" ja elää pitkä työntäyteinen, perhekeskeinen elämä. Lopulta matkan päässä tulla haudatuksi vaimon viereen itse lunastamansa maan multiin...
Ja lieneekö liikuttavampaa tapaa hautajaisissa kuin kuunnella veteraanikuoroa ja nähdä kahden veteraanin kulkevan arkun edellä hautausmaalle kantaen mukanaan havuseppelettä. Kaiken jälkeen lapsenlapsenlapset heittävät hautaan ruusut...näkyjä, jotka piirtyvät verkkokalvoille loppuelämäksi.
Kiitos isoisäni itsenäisestä isänmaasta ja vapaasta elämästämme. Toivottavasti osasimme sen elinaikanasikin pukea sanoiksi tarpeeksi hyvin. Kiitos ja näkemisiin!

keskiviikko 9. joulukuuta 2015

Jouluinen kääretorttu

Tämänkaltaisia yksilöitä meni joulumarkkinoille

Kunnassamme on perinteisesti marras-joulukuun vaihteessa joulunavaustapahtuma. Sinne olen joka vuosi leiponut jos jonkinlaista tarjolle. Tänä vuonna mukana oli ennätysmäärä myyjiä sekö ostajia. Tein myyntipöydälleni tällaisia kääretorttuja. Ilokseni ne loppuivat saman tien...

Päätinpä sitten ilostuttaa myös työkavereitan, "kanssamatkustajia" varhaiskasvatusmaailmassa. Heidän päiväkahvitarjottavassaan oli vaalea pohja ja hieman eri täyte. Kirjailen tähän ylos molemmat vaihtoehdot, jos joku haluaa testata.

Tumma kääretorttu
Piparitäyte

4 munaa
1 dl sokeria
3/4dl kaakaojauhetta
1 tl vaniljasokeria
1/2 dl perunajauhoja
1/2 dl vehnäjauhoja
1 tl leivinjauhetta
- vatkaa muna ja sokeri kuohkeaksi
- sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää ne taikinaan mahd.vähän sekoittaen
- paista pohjaa 225c, noin 8-10min.
- kumoa paistunut pohja leivinpaperille, anna pienen hetken jäähtyä, täytä ja rullaa tortuksi

täyte:
2 dl kermaa vaahdotettuna
2 dl piparirahkaa
3 piparkakkua murusteltuna

koristeluun:
sokerimassaa
strösseleitä
suklaakoristeita

Vaalea kääretorttu
Luumusosetäyte

4 munaa
1,5 dl sokeria
1 dl vehnäjauhoja
1 dl perunajauhoja
1 tl leivinjauhetta
- paista 225c, noin 8-10min

täyte:
noin 2 dl luumusosetta
2 dl kermaa vaahdotettuna
n 8 kirsikkaa
- levitä paistuneelle pohjalle luumusosetta
- palastele sekaan kirsikoita
- vatkaa 2dl kermaa vaahdoksi, lisää sekaan vaniljakreemia n 3rkl
- levitä kerma-kreemi seos pohjalle ja rullaa tortuksi

Dinosaurus-kakku


Eräs nuori herra halusi synttärijuhliinsa tarjolle dinokakun. Hän sai sellaisen. Toiveena oli jotain suklaista. Tuumasta toimeen. Pohja oli maustettu kaakaojauheella ja sisälleen tämä eläin sai suklaa-, ja mandariinitäytettä. Ei jäänyt syömättä - oli kuulemani mukaan hyvä makuyhdistelmä.

Suklaatäyte
5 dl kermaa vaahdotettuna
5 rkl tomusokeria
5 rkl kaakaojauhetta

Mandariinitäyte
4 dl kermaa vaahdotettuna
400g sitruunatuorejuustoa
2 mandariinia palasteltuna
2 mandariininmehu
2/3 dl vaniljakreemijauhetta
1 dl sokeria
(itse laitoin sekaan vielä säilykemandariininpalasia ja niiden mehua)

tiistai 8. joulukuuta 2015

Puolukka-valkosuklaakakku


Talossa järven rannalla on leivottu joulua ja ylioppilasjuhlia ja lasten synttäreitä ja ja...viime aikoina on vaan ollut työelämässä ja omien lasten kuvioissa niin paljon puuhaa ja väsymystä ilmoilla, että päivitykset ovat jääneet odottamaan omaa aikaansa. Yli kuukauden tauon jälkeen aloitan nyt hiljalleen suman purkamisen...

Maku-lehdestä löysin helpon ja herkullisen ohjeen. Jaan sen nyt kanssanne. Vielä ehtii leipomaan testikakun ja sitten lisää varsinaiseen jouluun, jos maku miellyttää.

Karpalo-valkosuklaakakku
150g voita
200g kermaviiliä
3 munaa
150g valkosuklaata
5 dl vehnäjauhoja
2,5 dl sokeria
1 rkl vaniljasokeria
1,5 tl leivinjauhetta
200 g puolukoita

koristelu
100g valkosuklaata sulatettuna

- sulata voi ja anna jäähtyä
- sekoita kermaviili ja munat jäähtyneen voisulan joukkoon
- rouhi valkosuklaa
- sekoita vehnäjauhot, sokeri, valkosuklaarouhe, vaniljasokeri ja leivinjauhe keskenään
- kaada voi, kermaviili, munaseos kuivien aineiden joukkoon
- sekoita lopuksi taikinaan puolukka - vältä turhaa sekoittamista
- kaada taikina voideltuun vuokaan, tasoita pinta
- paista kakkua 175c, alatasolla noin 1h 10 min
- kumoa kakku jäähtyneenä tarjoiluvadille ja koristele sulatetulla suklaalla