Löysin hyvän ja helpon sämpyläohjeen. Alkuperä lienee Kinuskikissan. Näihin sämpylöihin tulee kaikkea terveellistä, mutta lopputulos on silti herkullinen! Jos ette usko, kokeilkaa ja maistakaa!
Parmesaanisämpylät
5 dl maitoa
50 g hiivaa
1 rkl siirappia
0,5 rkl suolaa
0,5 dl oliiviöljyä
1 dl seesaminsiemeniä
1 dl pellavansiemeniä
10 dl kokojyväistä sämpyläjauhoseosta
pinnalle:
1 muna
3,5 dl (100g) parmesaanijuustoraastetta
- lämmitä maito kädenlämpöiseksi, murenna joukkoon hiiva
- lisää siirappi, suola, oliiviöljy ja siemenet
- sekoita joukkoon jauhoseosta noin desi kerrallaan
- anna taikinan kohota lämpimässä liinan alla noin 30 min
- leivo taikinasta jauhotetulla pöydällä pitkä tanko, jaa se yhtä suuriin paloihin
- pyörittele sämpylöiksi pellille, kohota hetki
- voitele sämpylät munalla ja ripottele pinnalle parmesaaniraastetta
- paista 200c:ssa sämpylöiden koosta riippuen noin 10-15 min
perjantai 12. helmikuuta 2016
maanantai 8. helmikuuta 2016
Marenki-mustaherukkakakku
Helmikuun ensimmäisellä viikolla meidän perheen naiset ja Runeberg viettävät kaikki juhliaan...tänä vuonna, tyttären kahdestoista syntymäpäivä poikkesi totutusta kaavasta: tähän asti on juhliin kutsuttu kaikki luokan tytöt. Nyt tehtiinkin niin, että tytär vietti shoppailu-, ja ravintolapäivän bestiksensä kanssa. Kotiin juhliin kutsuttiin sitten vain isovanhemmat ja kummit. Näihin kahvikemuihin päätimme kokeilla marenkipohjaista kakkua. Ohje löyty Kinuskikissan sivuilta. Suosittelen todella! Mukavaa vaihtelua perinteisten kakkupohjien maailmaan.
Rapea marenkipohja
5 valkuaista
2,5 dl sokeria
2 tl maissitärkkelystä
2 tl vaniljasokeria
(1,5 tl valko-, tai omenaviinietikkaa)
vatkaa valkuaiset kovaksi vaahdoksi, sekoita sokeri pienissä erissä varovasti sekaan
- siivilöi vaahtoon maissitärkkelys
- lisää lopuksi vaniljasokeri ja halutessasi etikka, joka tekee kuoresta rapean, mutta jää sisältä tahmeaksi
- voitele leivinpaperi ruokaöljyllä, niin saat marengin paremmin irti
- muotoile kaksi suorakaidetta tai ympyrää
- kiertoilmauunissa voit paistaa kaksi peltiä kerralla, jos teet isot ympyrät
- paista 125 asteessa noin 1h15min-2h (itse paistoin tuon 1,15h ja jätin uuniin jälkilämmölle pohjat)
täyte
3/4 dl perunajauhoja
3/4 dl sokeria
41/2 dl maitoa
3 keltuaista
4 dl kuohukermaa
1 rkl vaniljasokeria
3/4 dl vaniljakreemijauhetta
3 isoa Daim-patukkaa (itse käytin MarianneCrushia)
5-6 dl mustia tai punaisia viinimarjoja
- sekoita perunajauhot ja sokeri kattilassa, lisää maito ja sekoita tasaiseksi
- lisää keltuaiset kattilaan
- kuumenna vispilällä sekoittaen, kunnes seos pulpahtaa
- anna jäähtyä
- vatkaa kuohukerma vaahdoksi vaniljasokerin kera
- sekoita joukkoon vaniljakiisseli ja vaniljakreemijauhe
- pilko Daim tai muu käyttämäsi suklaa mukaan kastikkeeseen
- nosta toinen pohjista lautaselle, laita päälle ensin täytetta ja sitten marjat
- tee toinen kerros samalla tavalla ja lisää lopuksi koristeet
koristeet
Daim-suklaata
tomusokeria

torstai 4. helmikuuta 2016
Runebergin kakku
Halusin tarjota työkavereille kahviherkkua helmikuun sesonkileivonnaisista. Valitsin Runebergin tortun, josta löysin nykyaikaistetun version. Samoilla aineksilla torttujen sijaan teinkin pitkään irtopohjavuokaan kakun. Oli jumppailta, enkä ehtinyt näpertää, joten tämä suoraviivaisempi versio oli aikatauluuni oikein sopiva! Alkuperäisohje löytynee Annin Uunissa-blogista. Minun silmiini tullessaan. ohje oli kiertänyt jo muutamaan muuhunkin blogiin.
Runebergin kakku
(ohje soveltuu 26cm pyöreään vuokaan)
100 g voita
1 dl muscovado ruokosokeria (myös tavallinen ok)
1,5 kpl kananmunaa
1,5 dl vehnäjauhoja
0,5 dl piparimurskaa
0,5 dl korppujauhoja
0,5 dl mantelijauhoja
1 tl leivinjauhetta
ripaus kardemummaa
0,5 dl kermaa
- voitele ja jauhota vuoka
- vaahdota huoneenlämpöinen voi ja sokeri keskenään
- lisää munat yksitellen voimakkaasti vatkaten
- mittaa ja sekoita kuivat aineet keskenään
- lisää kuivat aineet vuorotellen kerman kanssa
- kaada taikina vuokaan ja paista 200c n 20min.
Kostutus:
6 rkl vettä
1 rkl sokeria
2 rkl punssia
- sekoita aineet keskenään ja anna sokerin sulaa nesteeseen
- kostuta jäähtynyt kakku ja anna vetäytyä yön yli
Koristelu:
vadelmahillo
tomusokeria ja vettä: sekoita niistä kuorrute
vadelmia
- pursottele hillo ja kuorrute kakun päälle ja koristele halutessasi vadelmilla

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)