perjantai 29. huhtikuuta 2016

Nopeat ja helpot rahkamunkit

Ensimmäinen munkkisatsi tuli talossa järven rannalla jo syötyä. Näin ollen minulla oli hyvä tilaisuus kokeilla toista, hieman erilaista reseptiä. Ei kohotusvaiheita, eikä liiemmin käsien likaamistakaan. Nämä herkut valmistuvat nopeasti. Blogia päivittäessäni on vapun aatonaatto. Rahkamunkit valmistuvat sukkelaan vielä vappuaattonakin, jos vain aineksia kaapista löytyy. Kannattaa kokeilla!

Rahkamunkit
(12 kpl)
50g voita
250g maitorahkaa
1 muna
1 tl sitruunan raastettua kuorta
1 rkl sitruunanmehua
1 rkl vettä
2,5 dl vehnäjauhoja
1 dl sokeria
1 tl kardemummaa
1/4 tl suolaa
1 tl leivinjauhetta

kypsentämiseen 7-8dl rypsiöljyä
täytteeksi omenahilloa
sokeroimiseen esim. hienoa Siro-sokeria

- sulata voi
- sekoita jäähtynyt voi, rahka ja kananmuna
- pese sitruuna ja raasta kuori
- lisää seokseen kuori, sitruunanmehu ja vesi
- sekoita kuivat aineet keskenään ja lisää rahkaseokseen,sekoita nopeasti tasaiseksi taikinaksi
- kuumenna öljy valurautapadassa tai teräskattilassa, rasva on sopivan kuumaa, kun pieni leipäpala      ruskistuu parissa minuutissa
- pyorittele taikinasta jouhotetuin käsin palloja
- kypsennä neljää munkkia kerrallaan noin 3 minuuttia, kunnes munkit ovat kauniin värisiä
- nosta munkit reikäkauhalla valumaan talouspaperin päälle
- pursota pursotustyllan avulla hilloa munkin sisään
- sokeroi munkit lämpiminä
- rahkamunkit ovat parhaimmillaan heti tuoreina



Maukasta wappua kaikille blogissani vieraileville lukijoille! Otetaan ilo irti keväästä!

sunnuntai 17. huhtikuuta 2016

Syntymäpäivän kunniaksi


Näillä liha-, ja kalavoileipäkakuilla juhlistettiin 50-vuotiasta, aikuista naista. Onnea ja iloa myös jokaiseen arkipäivään!

maanantai 11. huhtikuuta 2016

Oreo-vadelmakakku




Poikalapsi talossa järven rannalla saavutti viikonloppuna 9 vuoden iän. Perinteisesti hän sai miettiä, minkälaisen kakun teemme. Yllä olevissa kuvissa on valinnan lopputulos nähtävissä. Ja hyvän valinnan lapsemme teki! Löysin pikkurahalla dominoita ja ne olivat "sijaisina" Oreoille. Tuo vaihto ei varmaankaan vaikuttanut lopputulokseen. Ohjeen löysin Baking of nimisestä blogista. Makuelämyksestä kiitos siihen suuntaan!

Suklaakakkupohja
6 munaa
200g suklaata
150 g voita
2 dl sokeria
0,75 dl kaakaojauhetta
1,75 dl vehnäjauhoja
2 tl vaniljasokeria
- sulata suklaa, jäähdytä
- erottele valkuiset ja keltuaiset
- vatkaa voi vaahdoksi ja vatkaa keltuaiset sekaan yksi kerrallaan
- lisää vielä jäähtynyt suklaa
- vaahdota valkuaiset ja lisää sokeria koko ajan hiljalleen
- lisää valkuaisvaahto varovasti käännellen suklaaseokseen
- sekoita kuivat aineet keskenään ja siivilöi taikinan joukkoon
- paista pohja 20cm vuoassa,  175c noin 40min
- jäähdytä ja leikkaa kolmeen osaan
- aseta ensimmäinen pohjaksi voipaperilla vuoratun vuoan sisälle ja kostuta pohja vaniljasokerimaidolla

Suklaa-Oreokerros
2 dl kermaa
200g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
50 g tummaa suklaata
8kpl oreo/Domino keksejä
3 liivatetta
- laita liivatelehdet pehmenemään kylmään veteen
- sulata suklaa ja murskaa keksit
- vatkaa kerma, johon sekoitat jäähtyneen suklaan ja tuorejuuston
- kuumenna tilkka vettä ja sulata liivatteet siihen, kaada ohuena nauhana täytteeseen sekoittaen
- kääntele kerma ja keksimuruset joukkoon
- levitä täyte kostutetun pohjan päälle
- laita täytetty pohja kylmään hyytymään ja valmista toinen täyte

Vadelmamousse
300 g vadelmia
2 dl kermaa
200 g maustamatonta tuorejuustoa
1 dl tomusokeria
1 tl vaniljasokeria
4 liivatetta
- valmista täyte samoilla "säännöillä" kuin edellinen täyte
- laita toinen kakkulevy edellisen täytteen päälle, kostuta ja laita vadelmamoussea kerros
- nosta päälle viimeinenkin kakkulevy ja kostuta
- laita jääkaappiin vähintään pariksi tunniksi, valmista päälle ganache

Suklaaganache
125 g tummaa suklaata
0,5 dl kermaa
1 rkl voita
- kuumenna kerma kiehuvaksi ja nosta liedeltä, paloittele suklaa joukkoon
- hömmennä kunne suklaa on sulanut, lisää voi ja sekoita tasaiseksi
- valuta ganache keskeltä reunoja kohti
- koristele haluamallasi tavalla

sunnuntai 3. huhtikuuta 2016

Triplajuhlat






Tuttavaperheessä vietettiin kolmea elämän suurta juhlaa samoissa triplajuhlissa. Äiti saavutti tietyn iän, isosisko juhli arvokkaita neljää ikävuottaan ja pikkuveli sai virallisesti nimensä. Jokainen huomioitiin omalla kakulla. Onnittelut vielä kaikille, yhdessä ja erikseen! Aloitin koristelut aamulla klo 7,  kuten aamuauringon säteistä voi päätellä nimiäiskakun pinnalla. Taidetta parhaimmillaan: aamutunnelmaa elämän alussa....