keskiviikko 6. tammikuuta 2016

Sinivalkoista piirasta kisastudioon ja mitalikahveille


mustikkaa ja valkosuklaata
Odotellessamme nuorten MM-lätkän loppuottelun alkamista, teimme lasten kanssa superhelpon ja niin  maukkaan piirakan. Värit olivat sinivalkoiset illan teeman mukaan. Pohjalaista, tummansinistä superfoodia eli mustikkaa ja sitruunan makuun taittuvaa valkosuklaata. Ja kuten kaikki tiedämme, nämä värit olivat jännittävän tiistai-illan ykköset kaukalossa. Piirakkaa jäi vielä loppiaiseksikin. Saimme herkutella tätä lämpimän kahvin ja kaakaon kera, katsoessamme pikkuleijonien juhlia. Pakkanen paukkui ulkona, mutta fiilis oli lämmin.

No niin, takaisin tähän piirakan tekoon...tämä on siis todellakin helppo ohje. Taikinan pystyy sekoittamaan yhdessä kulhossa ja ilman mitään sähkövempaimia. Teimme neliönmuotoiseen irtopohjavuokaan puolitoistakertaisen annoksen. Maku ja koostumus on samanlainen kuin Fazerin mustikkaisessa marjapitkossa.

Valkosuklaa-mustikkapiirakka
2 dl ruokokidesokeria
4 dl vehnäjauhoja
50 g voita
0,5 dl öljyä
1 tl leivinjauhetta
1 tl vaniljasokeria
1 dl maitoa
1 kananmuna

päälle:
n 200g mustikoita
100g valkosuklaata rouhittuna
muruseosta

- sekoita keskenään kaikki muuta inekset paitsi maito ja kananmuna
- ota muruseoksesta desin verran sivuun
- lisää loppuun seokseen maito ja muna, sekoita tasaiseksi
- kaada voideltuun vuokaan, ripottele päälle mustikat, suklaa ja viimeisenä muruseos
- paista 200c, uunin alatasolla n 25min
- alenna lämpöä tai suojaa pinta foliolla, jos se tummuu liikaa

- HUOM! itse esipaistoin pohjaa n 10min ennen päällyksen lisäämistä, sen jälkeen vielä 25 min: hyvin kypsyi kauttaaltaan, eikä tuossa ajassa tummunut liikaa


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti