maanantai 19. elokuuta 2013

Rippilapsen juhliin

Tiina konfirmoitiin menneenä sunnuntaina. Tälle neidolle oli helppo tehdä kakku, koska hän tiesi prikulleen, mitä halusi. 2 tämännäköistä kakkua. Pohjassa hieman kaakaota ja wiener nougat crushia. Kostutus sokerivedellä. Välissä sipaisu banaanisurvosta, jossa sitruunamehua. Täytteenä banaanirahkaa. Käytännössä siis rahkaa, kermavaahtoa ja banaaninpalasia. Salaisena ainesosana käytin vielä sitruunanmakuista tuorejuustoa hieman seassa. Tyttö ei liiemmin välitä kermasta, joten hienon ratkaisun hän oli keksinyt täytteeksi, joka mielestäni sopi myös pinnalla olevan kinuskin kanssa makumaailmoiltaan hyvin yhteen. Reunoilla myös em. wiener nougat crushia. Tein molempiin kakkuihin kultasävyiset ristit, jotka laitettiin kakun pinnalle vasta vähän ennen tarjoilua.



Samoissa juhlissa oli tarjolla myös nämä kaksi voileipäkakkua, jotka jälleen rakentelin paahtoleivistä. Makumaailmoiltaan nämä ovat samanlaiset: välissä täyte, jossa kermaviiliä, ranskankermaa, majoneesia, ruohosipuli-, ja maustamatonta tuorejuustoa, chilikastiketta, sinappia, musta-, ja valkopippuria. Tämän lisäksi väleissä myös suolakurkkua ja maissia.
Kakut olivat kuulemma juhlakansalle maistuneet. Vielä kertaalleen onnittelut konfirmoidulle tätäkin kautta!!

2 kommenttia:

  1. Onpas ihanan näköisiä voileipäkakkuja!

    - SLY25-parisi

    VastaaPoista
  2. Ai moi, uusi salainen ystäväni. kiitos kohteliaisuudesta. Jotkut tykkää, että vähempi on enempi koristelussa. Nää edustaa sitä toista "koulukuntaa"!

    VastaaPoista