sunnuntai 22. huhtikuuta 2012

Eka oikea kevätpäivä

"Pyörällä päästään". Kylätien päästä baana aukeaa...

Ajelimme katsomaan sinivuokkoja, ei tosin tarvinnut kauas mennä. Tien yli metsään.
Puutarhasta löytyivät nämä krookukset. Ja eikun haravointihommiin!

Vanhat puutarhakalusteet saivat pintaansa uuden vahan. Vanhahko vahaaja sai samalla pintaansa aurinkoa.

Kun pihassa oli vielä kuraa, löytyi kunnon pelialusta terassilta. Paappa ja tyttärenpoika sähläävät...


Lajin vaihto. Poikanen laukoo ja mummo futiksen maalivahtina.
Voi poijaat, että oli komia pyhäpäivän keli! Me saimme lauantaina vieraita Pohojammaalta, kun mummo ja paappa tulivat tietyistä syistä vasta nyt kuopuksen synttäreille. Ja tänään sunnuntaina oli mukava yhdessä puuhailla ulkona, kun mittarin lukemat lähestyi kesäkelejä. Meidän tontilla on vielä kovasti lunta ja kuraa, mutta onneksi kylätie alkaa olla jo kuiva pyöräilyyn ja terassikin loi mahdollisuuksia moniin puuhiin: tietenkin kahvinjuonti tulee ekana mieleen. Vaan sen lisäksi sillä oli kiva ottaa mittaa toisista sählyn ja jalkapallon myötä. Esikoisemme lähti naapureiden mukana Hevosmessuille Pirkkahallliin. Ja kun sieltä kotiuduttiin kaksi neitiä lähti pitkälle ratsastusvaellukselle eväät repussa. Sinne pakattiin tietysti myös kaviokoukku, pari harjaa ja riimunnarut. Koskaan ei voi tietää mitä hevosten kanssa tapahtuu - ei edes keppihevosten...tytöt olivat niin onnellisia, kun ei tarvinnut käyttää hanskoja ja vaatetuskin oli kovin kevyt. Ah, kevätpäivän onnea!!!

Isovanhempien vierailuissa on yhdessäolon lisäksi sekin mukava puoli, että kun lapsi väsyy ulkopuuhiin, on paikalla henkilöitä, jotka ovat heti valmiita menemään sisäleikkeihin lapsen toiveiden ja tarpeiden mukaan. Niinpä me vanhemmat saimme huoletta jäädä ulkohommiin. Haravointi, kesärenkaiden vaihto, roskien polttaminen, talvilelujen yms talvikaman keräily varastoon, puutarhakalusteiden vahaus ja naapureiden kanssa kuulumisten vaihto sujuivat hyvin.
Illalla palkitsimme itsemme noutopizzoilla. Pienestä se onni koostuu. Pizzaa mutustaen ja limpparia latkien koko porukka katsoimme Idolsia ja yhdessä oli kiva olla.

Lisää tällaisia päiviä, kiitos!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti