Kuumia, herkullisia pikku-Baklavia |
Yksinäinen kaunotar |
Baklava
18 baklava rullaa, joihin tarvitset
6 filotaikinaa
n 100g voita sulatettuna
Täyte:
250g erilaisia pähkinöitä
ripaus kanelia
0,5 dl sokeria
Siirappi:
1 dl sokeria
0,5 dl vettä
2 rkl appelsiinimehua
ripaus jauhettua kanelia
Rouhi pähkinät veitsellä karkeaksi rouheeksi. Sekoita mukaan kaneli ja sokeri.
Voitele ensimmäinen filolevy sulalla voilla ja taita se kahtia. Leikkaa veitsellä/pizzaleikkurilla kaksinkertainen taikina-arkki kolmeen osaan. Levitä pähkinätäytettä kunkin suikaleen päähän. taita pitkät reunat täytteen päälle, jotta reunat sulkeutuvat. Rullaa taikina rullaksi ja aseta voideltuun vuokaan. Laita pikku-Baklavat vieri viereen vuokaan. Kun olet rullannut kaikki, voitele vielä uunivuoassa olevat Baklavat sulalla voilla ja paista kauniin värisiksi 200c, noin 12-15min.
Keitä siirappi. Mittaa kattilaan kaikki ainekset ja keitä 1-2min, Kaada tai sivele siirappi uunituoreiden, kuumien leivonnaisten päälle. Anna vetäytyä vähintään muutaman tunnin ajan jääkaapissa.
Ohje blogista nimeltä Pulla-Akka
Oi kun ihanaa että olet ohjetta kokeillut ja näyttävät tosi herkullisilta :)
VastaaPoistaT:SLYsi
ps. ostin tänään huhtikuun pakettiin tavaraa :D
Olivat superherkullisia ja ilokseni perheeni tykästyi niihin myös. Vien näitä huomenna töihinkin piristämään maanantaita...Sinä olet kyllä tämän kierroksen nopein ja luultavasti innokkain paketinkokoaja - lucky me!
PoistaOi, oi mitä herkkua!! :)
VastaaPoistaNäyttääpä hyviltä ja kuulostaa tosi hyviltä =)
VastaaPoistaBaklava nimenä on pompannut esiin silloin tällöin, mutta enpä olisi osannut kertoa mitä ne on :D Herkullisen olonen ohje, "to do-listalle"!!
VastaaPoistaHyvin olet onnistunut......tahtoisin maistaa! Onneksi jaoit reseptin.....
VastaaPoistaPaketti on ollut muutaman päivän jo valmiina paketoituna ja huomenna lähtee smartpostiin töiden jälkeen. Hauskaa viikkoa!
VastaaPoistaT:Slysi
Hei wau. Sinun pitäisi kyllä saada arvonimi SLY26kierroksen nopein ja aktiivisin!!!
Poista