sunnuntai 2. helmikuuta 2014

Synttärikakkua äidille ja tyttärelle

 
 
 
 
 
Tämä äiti sai kymmenen vuotta sitten maailman parhaimman syntymäpäivälahjansa. Te muut äidithän tiedätte, mitä tarkoitan. Lapsen saaminen itsessään on arvokas asia. Meille se tapahtui mieheni kanssa jo hieman varttuneemmalla (ja toivottavasti viisaammalla) iällä. Ei siis mikään itsestään selvyys tuo vanhemmaksi tulo.  Kaiken lisäksi meillä syntymän ajankohta silloisen vauvan kanssa oli hyvinkin yksiin menevä...esikoinen, tytär, pitkä, hoikka vauveliini syntyi 4.2. Hän tiesi jo tuolloin, miten voi ilahduttaa äitiä superpaljon. Äidin syntymä on kirjattu päivämäärälle 6.2. jo kuusikymmentäluvun puolella. En koskaan milloinkaan ollut saanut synttärilahjaksi niin arvokasta pakettia, jota nyt aroin, mutta arvokkain käsin pitelin. Siitä hetkestä se meidän rakkaussuhde alkoi. Sittemmin tuo tunneskaala on saanut useampia sävyjä arjen pyörteissä.

Joka helmikuu meidän perheessä siis juhlitaan kahta sankaritarta. Toista tosin hieman näkyvämmin, kuin toista. Ensimmäiset vieraat poikkesivat lauantaina ja teimme yhteisellä päätöksellä talviaiheisen, pakkasten keskelle sopivan kakun.

Tytär halusi pohjasta suklaisen. Laitoin kaakaoisentaikinan sekaan WienerNougat Crushia lisämausteeksi. Opettaja-lehteä lukiessani sain idean täytteeseen OAJ40v kakusta, jonka eräs Pirkanmaalainen bloggari oli kuvauksiin tehnyt. Halusin kokeilla samaa täytettä. Tosin mustikan vaihdoimme tyttären toiveesta vadelmaksi. Täytteeseen laitoimme näitä:
2 dl kermaa vatkattuna
200g maustamatonta tuorejuustoa
0,5 dl sokeria
ripaus vaniljakreemiä
valkosuklaata levyllinen sulatettuna
vadelmaa jäisenä täytteen pinnalle

Kun tuli koristelun aika, muistin Nami-Hiiren (Sveitsistä saakka) lähettämän suklaa-transferin. Aihe sopi talven pakkasiin kuin nenä päähän! Tuo päällystän koristelu syntyi "laitamme mitä kaapista löytyy". Kokonaisuus oli todella hyvänmakuinen (ja näköinen). Täytyy vielä mainita, että yhteistyötä tämän päivityksen kanssa teki tiistaina kympin tytöksi muuttuva Saana. Hän nimittäin kuvasi nämä kakut!

5 kommenttia:

  1. Hienon näköinen kakku ja onnittelut sankareille! Paketin laitan huomenna postiin ;)

    Slysi kierros 26

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei vielä tuntematon, mutta pian tuttu ystäväiseni. Innolla odottelen väsäämääsi pakettia...kivakivakiva!

      Poista
  2. Paljon onnea nyt oikeana päivänä!!

    T: Slysi

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Oi kiitos, kiva kiltti parini! Vastaanotin pakettisi jo toissapäivänä. Kuvasin, mutta en ole ehtinyt vielä sitä postata. Ihania juttuja lähetit! En siis turhaa sitä odottanut. JES. Ja kiitos - tänään avasin sen juhlapaketin. Ihanat ,muotit, en ole malttanut sellaisia itse ostaa. Ja siinä ne nyt olivat! Paketissa ollut pikkuleipäleimasin oli myös ison hymyn aihe. Ihana! Joten KIITOS!

      Poista
    2. Ihanaa että paketti miellytti, postausta malttamattomana odotan ;)

      T:Slysi

      Poista