sunnuntai 12. elokuuta 2012

Mansikkamunkit

Sain SLY-pariltani pakastekuivattuja mansikkalastuja. Ja sitten joku ystävällisesti kommentoinnissaan laittoi linkin herkullisiin mansikkamunkkeihin. Kiitos siitä ja nam! Leivoin lauantain ratoksi pitkästä aikaa munkkeja. Keittelin samalla ulkoterassilla punaherukkamehua. Tehokkuus ja tilankäyttö tuli maksimoitua...En malttanut laittaa mansikkaa tarpeeksi, joten ensi kerralla lisään sitä reilusti enempi, että tuo ihana maku tulee esille vielä paremmin.
Munkkitaikina kohoamassa
Kuvassa näkyy mansikkalastun kohta.
Keittelin munkinpaiston ohessa herukkamehua
 ulkona terassilla.
Tässä lopputulos.
Mansikkamunkit
2,5dl maitoa
25g hiivaa
1 dl sokeria
1 muna
0,25 tl suolaa
9 dl vehnäjauhoja
1 dl kuivattuja mansikkalastuja
50g pehmeää voita/margariinia
rypsiöljyä paistamiseen

Liuota hiiva kädenlämpöiseen maitoon. Lisää sokeri, suola ja muna. Vatkaa joukkoon 2dl jauhoista.
Murenna joukkoon mansikkalastut. Lisää pehmeä rasva ja loput jauhot alustaen. Kohota lämpimässä taikina kaksinkertaiseksi.
Leivo taikina pyöreiksi pulliksi ja tee keskelle reikä. Kuumenna öljy ja paista muutama munkki kerrallaan. Taikinasta tulee n 30kpl.

7 kommenttia:

  1. Nam! Varmasti hyviä. Kivaa et ulkona teit mehun kanssa :) Itsekkin olen tuota kokeillut ja laitoin liian myöhään ne lastut että ei se maku tullut kunnolla esiin mutta hyviä oli ja tein munkkitikkuja silloin.

    VastaaPoista
  2. Ihanaa, kun on ihmisiä, jotka tekevät vielä mehua itse, "mehumaijalla". Ja munkkeihin kiva idea tuo mansikkalastujen kokeilu. :)

    VastaaPoista
  3. Kiva idea laittaa munkkeihin hillon sijasta kuivattuja mansikoita makua antamaan. Ja itse tehty marjamehu on niin hyvää, en muuten pidä mustaherukoista mutta mehuna se on taivaallista!

    VastaaPoista
  4. Onpa tosiaan kivoja, vähän erilaisia munkkeja! Täytyypä kokeilla itsekin joskus!

    VastaaPoista
  5. Voi että! Munkit maistuvat kyllä aina, ei tarvitse ollnekaan olla vappu tms.! Ihana ajatus laittaa mansikkalastuja taikinaan! Olet ollut ahkera, kun koko liesi täynnä askaretta, minun mehuntekoni odottaa vielä että joku ottaisi ämpärin ja lähtisi noukkimaan marjoja puskista...

    VastaaPoista
  6. Ollakseni rehellinen, meillä on viime aikoina vieraillut niin paljon sukulaisia, että lähes kaikki muut ovat hoitaneet tuon marjojen pomimisen. Kiitos kaikille jeesanneille! Ainoastaan vadelmia olen pominut.
    Ja tuosta munkkireseptistä saan kiittää yhtä SLY-kommentoijaa. Kiitos ja kunnia edelleen hänelle! Minä vaan leivon....

    VastaaPoista
  7. Oijoi, näyttääpä hyvältä! Ajattelin kuivatut mansikat naposteltavaksi, mutta kiva että niistä saa noin herkullisen näköisiä munkkeja! Täytynee itsekin kokeilla... ;) t. SLY:si

    VastaaPoista