maanantai 19. elokuuta 2013

Rippilapsen juhliin

Tiina konfirmoitiin menneenä sunnuntaina. Tälle neidolle oli helppo tehdä kakku, koska hän tiesi prikulleen, mitä halusi. 2 tämännäköistä kakkua. Pohjassa hieman kaakaota ja wiener nougat crushia. Kostutus sokerivedellä. Välissä sipaisu banaanisurvosta, jossa sitruunamehua. Täytteenä banaanirahkaa. Käytännössä siis rahkaa, kermavaahtoa ja banaaninpalasia. Salaisena ainesosana käytin vielä sitruunanmakuista tuorejuustoa hieman seassa. Tyttö ei liiemmin välitä kermasta, joten hienon ratkaisun hän oli keksinyt täytteeksi, joka mielestäni sopi myös pinnalla olevan kinuskin kanssa makumaailmoiltaan hyvin yhteen. Reunoilla myös em. wiener nougat crushia. Tein molempiin kakkuihin kultasävyiset ristit, jotka laitettiin kakun pinnalle vasta vähän ennen tarjoilua.



Samoissa juhlissa oli tarjolla myös nämä kaksi voileipäkakkua, jotka jälleen rakentelin paahtoleivistä. Makumaailmoiltaan nämä ovat samanlaiset: välissä täyte, jossa kermaviiliä, ranskankermaa, majoneesia, ruohosipuli-, ja maustamatonta tuorejuustoa, chilikastiketta, sinappia, musta-, ja valkopippuria. Tämän lisäksi väleissä myös suolakurkkua ja maissia.
Kakut olivat kuulemma juhlakansalle maistuneet. Vielä kertaalleen onnittelut konfirmoidulle tätäkin kautta!!

sunnuntai 11. elokuuta 2013

Tuhkimokakku

Sain eräältä pikkuneidiltä toiveen sukalisesta kakusta, jossa olisi jotain Tuhkimoon liittyvää...tällä kertaa nappasin ensin ajatuksiini väriteeman eli sinivalkoisen ja siitä alkoi jatkokehittely. Sinistä kuultava lasikenkä pääsi pääosaan ja sen lisäksi kukat ja kermaruusukkeet tuovat juhlavuutta suklaiselle pinnalle.
Kakkupohjan taikinassa tummaa kaakaojauhetta ja wiener nougat crushia. Sisällä suklaamoussea, joka koostui seuraavista aineksista: tuorejuustoa 100g, vatkattua kermaa 2dl, ripaus vanilliinkreemiä, sulatettua suklaata n 150g sekä vadelmia. Ennen moussea, laitoin jokaiseen väliin sipauksen itsetehtyä vadelmahilloa. Kostutus sokerivedellä. Pinnassa sulatettua leivontasuklaata, jota hieman notkistin tilkalla kermaa. Koristeet sokerimassaa ja kermaa.

Texmex-piiras Kinuskikissan ohjein

Tämä kuva on kopioitu suoraan Sini Visan eli Kinuskikissan kirjan sivuilta. Olen tehnyt piirasta pariin otteeseen kesän illanistujaisiin. Molemmilla kerroilla unohdin ottaa kuvan herkusta. Se sana todella kuvaa tätä piirasta, sillä tarjoilujen päätteeksi ei ollut enää mitään mistä ottaa kuvaa!!! Menestys oli taattu! Suosittelen kokeilemaan! Laitan ohjeen samalla valokuvausmenetelmällä:







torstai 8. elokuuta 2013

Rippikakku

Tässä kakussa ei ulkoisesti ole juurikaan mitään uutta, mutta täyte on superia! Kyseessä on kinuskitäyte, jossa kyytipoikana oli vadelmaa suoraan puutarhasta. Pinnalle sankarittaren äiti laittoi juuri ennen tarjoiluhetkeä hopeisia kuulia sekä samansävyisen sokerimassaristin. Tässä tämä täyte, kaikille teille testattavaksi. En muista, mistä olen sen kopsannut...

Kinuskitäyte
4 dl kermaa
2 dl fariinisokeria
100g tuorejuustoa
2 liivatelehteä
0,5 dl vettä
vadelmaa
- laita liivatelehdet likoamaan kylmään veteen
- laita puolet kermasta ja fariinisokeri kattilaan, kuumenna sekoitellen, kunnes kiehuu ja keitä vielä pari minuuttia
- jäähdytä vesihauteessa, tarvittaessa jääkaapissa
- vaahdota toinen puoli kermasta ja sekoita tuorejuustoon
- vatkaa kylmää kinuskikastiketta sähkövatkaimella täydellä teholla, kunnes paksuuntuu
- seuraa rakennetta, ei saa mennä rakeiseksi
- sekoita kinuskivaahto tuorejuustoon
- keitä vesi ja sulata liivatteet siihen, sekoita ne täytteeseen